"Tarjalle iso kiitos
eräältä juhannusviikon
asiakkaalta, jolle myit
3 pokkaria
suosituksin.
Lämmintä kesän jatkoa.
t: Juho"
Siis joku tuntematon näkee niin paljon vaivaa kiittääkseen, että laittaa postikortin. Meinasin valahtaa polvilleni. Ja sydämen seutuvilla kilisteltiin monta päivää sen kunniaksi.
Yleensä vaivaa näkevät vain ne, joilla on valittamista. He laittavat viestiä sähköpostilla asiakaspalveluun. Siitä saadaan noottia ja joudutaan selittelemään, puolustautumaan. Asiakas on aina oikeassa. Silloinkin, kun hänen elämässään ei ole mikään hyvin.
Aiheita siihen riittää. Tusseissa, jotka ovat kuivahtaneet. Meissä myyjättärissä. Asiakkaan omassa pahassa olossa, joka kulkee mukana paikasta toiseen.
Kiittäjät, joita heitäkin on kiitettävästi, sanovat sen yleensä kaupasta lähtiessään. Ei pöllömpää! Vaikkei dokumenttia jääkään kuin omaan sydämen kirjanpitoon. Sellainen levittää hymyä entisestään. Ja saa minut palpattelemaan yhäti kerkeämmin.
Kissa kiitoksella elää, sanotaan. Olen sitten kissa. Elän mielelläni kiitoksilla. Olen opetellut ottamaan kiitoksia vastaan vähättelemättä niitä. "Oi, miten mukava kuulla!" naurahdan.
Välillä kerron kiitoksista kavereille. Kaikenlaisia katseita kohtaan. Niitä, jotka vilpittömästi iloitsevat, ja niitä kohteliaita. Kommentoijiakin on. Kaikenlaisia. Ja niitä, jotka vaikenevat. Se heille sallittakoon. Eihän sellainen intoilu itsestä ja onnistumisista ole mistään kotoisin, eipä ei.
Tykkään itsekin kiitellä. Hyvästä palvelusta. Ja sanon sen ääneen. Ja iloitsen siitä, kun kiitoksensaaja on mielissään. Hämmästyneenä tai ei.
Hyvän jakamisesta tulee hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti