Ei toosaa nurkassa

Neljättä vuotta olen elänyt ilman televisiota, teeveetä, telkkua, telvisiä, toosaa. Sitä aika ajoin käydään ihmettelemässä, onko tuo tottakaan. On.

Katson kyllä joitain sarjoja netistä, ja joskus vähän kulttuuriakin, mutta siellä ne ohjelmat odottavat minulle sopivia hetkiä. Ja vaikkei siellä ole kaikkea, niin olen oppinut tulemaan toimeen ilman niitä tärkeiksi luulemiani. Kaikkea ei ehtisi tai viitsisi kuitenkaan. Unohdan ja unohdan senkin, että olen unohtanut.

Jostain syystä olen muutaman kerran napsauttanut netti-Areenasta kohtaa 'Suorat' ja sattunut uutisten kohdalle.

On ollut todella outoa katsella niitä. Huomaan, etten meinaa saada kuunnelluksi, mitä siellä kerrotaan. Seisovat siellä nykyään ja syystä siitä katselen tämänkylänPekan siskon vaatetusta, mietin mitä kuuluu Matti Röngälle - kun tiedän hänellä olevan muutakin elämää kuin uutistenlukijan ja dekkarikirjailijan, näinhän sen erään kerran tv-ohjelmassa.

Siitä, mitä pystyn kuulemaan, olen kyllä mieleni niin pahoittanut. Kyllä en kiinnostu yhtään. Enkä kuvittele- vaikka eräskin Pirkko niin väitti - että olisin parempi ihminen, jos olisin selvillä siitä, missä nyt Palestiinassa mennään (kaikkien näiden vuosikymmenten sotimisen jälkeen) tai missä Putin on käynyt tai mitä tyhjää Stubb kimittää tai onko huomenna pouta.

Ainoa asia, mikä niissä kiinnostaa, ovat herrasmiesuutistenlukijat ja heidän levollisuutensa kaikkien huonojen uutisen keskellä. Onneksi jotain pysyvää on, vaikkei Lindin Arvia enää näekään, tuota kaikkien uutistenlukijoiden isää, äitiä ja kumminkaimaa. Oi aikoja, jolloin Kauko Saarentaus loi mustavalkoista, mutta ah! niin turvallista tunnelmaa joka kotiin! Silloin oli paremmin. Ja toden totta, olen hyvinkin sitä mieltä. Huolimatta Valtaojan Eskon näkökulmasta.

Minä masennun päivittäin maailmantilasta. Se nimittäin tunkee väkisin minunkin elämääni kavereiden facebook-päivityksien myötä:

Metsäteollisuus uhoaa: työajan pidennys tupon ehtona
Ahneus on suomalaiselle anteliaisuutta tyypillisempää
Professorien aika tuhrautuu sihteeritöihin – tutkimus kärsii
Cheekin vihaaminen voi sairastuttaa
Irtisanottu psykologi masennuslääkkeistä: "Jos ne olisivat tehokkaita, ihmiset paranisivat"
Alexander Stubb menetti kärkisijansa Twitterissä
Ukrainan lentoturma johtui mustavalkoisista periaatteista

-

Olen tietenkin huolissani omasta tilanteestanikin, sillä en ole muuta kuin rva Oma Napander minäkään, mutta tuhatkertaisesti enemmän olen hädissäni Suomen ja maailman tilanteesta. Minä jotenkin tästä selviän, mutta Suomesta en ole niinkään varma, saatikka maailmasta. Tuhon enteet ovat tässä ja nyt. Tämä ei ole kestävää kehitystä, ei millään elämän alueella. Ja kaikki mennä tohottavat eteenpäin kuin ne kuuluisat, jo unohtuneet päättömät kanat, jotka eivät todellakaan ole sukupuuttoon kuolleet. Pelkästä Hölmölästä ei voi enää puhua. Siinä maailmassa oli vielä levollisuutta ja typeryys vaatimatonta. 

Muuta parannusta en näe kuin että paikalliset ja ihmisenkokoiset MaaritKorhoset lisääntyvät ja tekevät omissa lähimaailmoissaan radikaaleja uudistuksia yleisen hyvän nimissä. Välittämättä hullun maineesta, kateellisten panettelusta, älyllisesti ja toimissaan laiskojen vastustuksesta.

Hymistelemällä ja kulisseissa hiiviskelemällä emme tätä maailmaa pelasta, edes ikkunastamme näkyvää osaa siitä. Ystävällisesti mutta päättäväisesti voi kuitenkin tehdä jotain edes sinne päin, mitä turkulainen opettaja Maarit Korhonen uskaltautui tekemään:

Opettaja määräsi pulpetit pois luokasta, toi tilalle sohvat ja haluaa räjäyttää opetussuunnitelman

Mitä sinun pitäisi räjäyttää? Ja minun??? Että maailma voisi paremmin. Vaikka sitten tulevien polvien tähden, jos meille ei enää mitään voida.


-

Kertausta ja kiertoja

Aion astua uudelle tielle, taas. Siksi kai menin lukemaan vuodentakaisia kirjoituksiani. Oo de lally soikoon! Mikään ei ole muuttunut vuoden aikana.

Edesmennyt kummatätini kehotti minua pitämään 10 vuoden päiväkirjaa, jotta näkisin, kuinka elämä kulkee tietyn kierron mukaan. Samoihin aikoihin vuodesta tapahtuu samanlaisia asioita, eikä hän tarkoittanut sienien keräämistä tai lomien aloittamista.

Totta se näyttää olevan. Viime vuonna näihin aikoihin mietin turvallisuushakuisuutta ja sen ilmenemistä esim. syömisissä. Syön taas makkarakastiketta ja perunaa, vaniljajäätelöä, ja joisin kotonatehtyä viinimarjamehua jos voisin.

Ja kertausta on sekin, että tuntemattomaan hyppääminen pyörii mielessä päivittäin. Monta kertaa päivässä. Yrittämään ryhtymisen ensimmäinen vuosi ei ole maailmantalouden tai edes Suomen talouden tilan huomioonottaen ollut viisautta. Se oli vain minulle sopivin ajankohta. Olin riittävän varma, vahva ja ajankohta tarjoutui kuin itsestään. 

Mitään en silti kadu. Päinvastoin. Vuosi yrittäjänä on ollut työurani mieluisin. Yhtään vastahankaista työtä ei ole tullut tarjolle, ja monesti olen saanut todeta, että "voiko työnteko olla näin ihanaa!!!".

Ala on silti vaikeuksissa - tai mikä ala ei nyt olisi. Isoistakin koulutusfirmoista ihmisiä laitetaan pois enemmän tai vähemmän lempeästi. Kynämatkat sinnittelevät pienesti, toistaiseksi.

Parin viikon takainen oivallukseni oli, ettei maailma muutu, vaikka kuinka tahtoisin. Tai se muuttuu vain lähimmässä lähipiirissä sen minkä on muuttuakseen, jos on. Minun on siis, omia oppejani noudattaen, muutettava omia ajatuksiani. Sitä olen tehnyt viime viikot.

Se on viisas, joka nöyrästi myötäilee todellisuutta, tekee yhteistyötä väistämättömän kanssa. Kun ymmärtää olla vaatimatta, alkaa helpottaa.

Mietin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voin tehdä. Ollut silmät auki ja mieletön. Katsellut kauemmas ja kummallisempiin suuntiin kuin uskoisinkaan. Hiljentänyt järjen ääntä muistutellen mieliin Ilkka-Juhani Takalo-Eskolan (filosofitaiteilija) teesin, että järki on vain yksi tunne. Järjen kanssa ajatuksillani ei ole mitään tekemistä. Tommy Hellstenin sanoin:

Liian suuri luottamus järkeen ja ajatteluun salpaa intuition. Ei synny uutta. Tulevaisuus on vain lisää menneisyyttä.

Järki on ollut monesti haitaksi, tälläkin hetkellä se on. Suunnitelmani ovat järjettömiä. Kukaan tervejärkinen ei ajattele näin. Olen levollinen ja luottavainen asioiden järjestymiseen. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla epävarma, ahdistunut, epätoivoinen, hädissäni sen suhteen, miten aion taloudellisesti selvitä ja elättää itseni jatkossa. Mutta annan elämän kantaa minua.

Eikä se ole ainoa asia, jossa tämänhetkisessä elämässäni järjellä ei ole sanan sijaa. Tavanomaisella järjellä siis, maijameikäläisten järjellä. Minun järjelläni, jonka siis myönnän tunteeksi, on tärkeä paikka sydämessäni. Mitä sydän sanoo, se ei ole ihan yksiselitteistä, mutta kuuntelen sen selityksiä silti. Ja yritän ymmärtää sitä ja ottaa opikseni.

Kaksi ystävää, toisistaan tietämättä, on paiskannut (jälleen kerran) silmilleni väitteen, että olen heidän tuntemistaan ihmisistä armottomin, säälimättömin itseäni kohtaan. Huh. Hurjaa mutta helpottavaa. Josko minun pitäisi elämäni harjoituskirjasta avata jälleen kerran kohta 'Opettele olemaan itseäsi kohtaan armollinen'. Aion ottaa käsittelyyn Ruediger Schachen opit. Avaan kohta summanmutikassa jonkun sivun yhdestä hänen kirjastaan ja tiedän jo, että siinä se lukee. Minulla on jokin asia vieläkin oppimatta. Learn your lesson, woman!

Enempiä ajattelematta oleminen. On se silti kova paikka minulle, joka työkseni ohjaan ihmisiä käyttämään ajatusten voimaa. Minulla se vaan menee aina välillä liiallisuuksiin. Ajatteleminen. Silti olen päättänyt olla siinä itselleni armollinen. Ilman ajattelevaisuutta en olisi minä. Itsenilainen haluan olla.

Julia Cameron, sapatin aikainen guruni, sanoi juuri, että odottamaton on aina lähellämme. Siihen uskon, ja maailmankaikkeuteen. Niin käy kuin on hyvä. Kuoppia, rotkojakin on matkalla, mutta aikaakin on, asioiden tapahtua.