Kasvukohtauksia

Kirjakauppa on elämän näköalapaikka.

Viime päivinä olen tavannut ihmisiä, jotka ovat päättäneet kuunnella itseään. Ryhtyneet toimeen tehdäkseen elämästään parempaa. Tullakseen armollisemmaksi itseään kohtaan. Arvostaakseen itseään. Jopa rakastaakseen itseään. (Huolimatta siitä, että 'itserakas' on halventava nimitys. Mitä itsensä rakastaminen ei todellakaan ole, halveksittavaa siis.)

Useimmat muutoksen tielle lähteneet ovat olleet naisia. Enkä tarkoita muutoksella sitä väistämätöntä tilaa, jossa maailma ja elämä kaiken aikaa on, vaan tietoista muuttumista. Johonkin itselleen tärkeään, hyvää tekevään suuntaan. Tullakseen sellaiseksi, että on pääasiallisesti miellyttävä olla. Omassa päässään.

Eräs kuusikymppinen nainen kertoi väsyneensä työhönsä kipupoliklinikalla. Ei jaksanut enää kuunnella potilaiden tarinoita, olla empaattinen. Hän päätti jäädä vuorotteluvapaalle, sekä itsensä että potilaiden tähden.

Tarjouspokkaripöydän ääressä syntyi kolmen (toisilleen vieraan) naisen keskustelu. Nelikymppinen nainen kertoi jättäneensä uran ja antautuneensa hyväntekeväisyyshommiin. Alle kolmekymppinen sanoi odottavansa merkkiä, joka ohjaisi valitsemaan tyydyttävämmän elämän kuin nykyisen työorientoituneen. Minä, muutoksissa myllertänyt, kannustin heitä. Iloitsimme yhteisistä ajatuksista. Ja vaihdoimme yhteystietoja. "Tämä oli enemmän kuin kesäkirjojen ostoreissu", sanoi nuorimmainen.

Eräs nainen tuli ostamaan Hicks'ien Pyydä niin saat -kirjaa. Hän kertoi olleensa aina intuitiivinen ihminen, jo ihan nuorena. Hämmästelleensä sitten sitä, etteivät muut olleet. Yrittäneensä muuttua toistenlaiseksi. Mutta antaneensa periksi ja ruvennut elämään intuitiivista elämää. Hän ymmärsi heti myös Sydänmagneetti -kirjan syvimmän olemuksen ja enempiä empimättä osti senkin. Toivotimme toisillemme kaikkea hyvää.

Vanhempi mies ja nuorehko nainen tulivat ostamaan lahjakirjaa kuusikymppiselle naiselle, jota eivät oikeastaan tunne. Kun tarjosin Hilkka Olkinuoran Sallimuksia -kirjaa ja määrittelin Olkinuoran viisaaksi naiseksi, mies tokaisi: "Onko sellaisia olemassa?" Kaksissa naisin tuohduimme ja siitä lähti rönsyilevä keskustelu hyvästä elämästä, eläkepäivistä, onnellisuudesta, unelmista... Nainen kertoi olevansa päiväkodissa, jossa työskentely on nykyään rankkaa. Uskon. Hän haaveili vuorotteluvapaasta. "Ja lottovoitosta", tarkensi mies. Vanhemmuuttamme totesimme, ettei raha tuo onnea. Päinvastoin, rahaton elämä on huolettomampaa, vakuutti mieskin. Neuvoin kimmitätini tavoin naista toivomaan suoraan sitä, mitä mielii, eikä välivaiheen eli äkkirikastumisen kautta. Lupasivat palata kauppaamme uudelleen, kun hyvän lahjan - kauniisti ruusukuvitetun Kaskisen runokirjan - lisäksi sai kaupan päälle elämänviisauksia ja -ohjeita päästäkseen unelmiaan kohti.

Ja sitten vielä se nelikymppinen mies, josta syntyi keskustelua jo feisbuukissa. Hän tuli ostamaan jotain Hellstenin kirjaa. Valitsi perusopuksen eli "Saat sen mistä luovut'. En tietenkään malttanut olla kertomatta, että olen hellsteniläinen, eläväni hellsteniläistä elämää. Palasimme kassalta takaisin terveys- ja psykologia -hyllyjen välimaastoon. Esittelin Pietikäisen 'Joustava mieli parisuhteessa' ja Tirkkosen 'Leiki, himoitse ja rakasta'. Mies totesi aloittavansa muutoksen itsestään. Toivon, että vaimonsa huomaa miehessä piilevän arvokkaan tahdon ja toiveen: "Haluan pelastaa meidän avioliiton." Vaikkei ole varmaa, että vaimo haluaa sen muuttuneen miehen, kuten Tiina totesi. Hänellähän saattaa olla jo uusi katsottuna tai toiveissa. Enkä usko kyynikko Matin arvioon, että mies vain minuun vaikutuksen tehdäkseen kertoili mitä kertoili. Tuo mies ei tuntunut olevan minun ihailuni tarpeessa. Hän vaikutti hyvin vakavamieliseltä. Niin vakavamieliseltä, että ihmettelin hänen antautumistaan keskusteluun.

Miten ihana on huomata muutosten tuulten puhaltelevan! Vaikka epätoivoista pyristelyä ja vastahankaa, tarkoituksettomuutta näkyy joka puolella, niin toivoa ja hyvää tahtoa itseään - ja sitä kautta muita - kohtaan on! Hallelujaa!!!

Syöksysynnytys

Eilen aamulla sain kohtauksen. Tajusin olevani raskaana. Illalla lapsi kohtasi auringon. Tulin sellaiseen kohtaan, että lähdin uutta valoa kohden. Että silviistee...

Käänsin esiin kolmannen puolen minusta, blogimaailmassa.

'Mantelipuutalo' näyttää sisäisestä mantelipuutalostani vain yhden ainoan huoneen, sen, jossa runosuonisto pulputtelee. Se on julkisen vapaaehtoisen kirjoittamiseni pioneeri. Alttiiksi asettumista omine sanoineni. Harkittuine sanoineni. Suhteellisen harkittuine...

'Lukupiiri on sivuseikka' on yksi ammatillinen, tai pitäisikö sanoa puoliammatillinen näkemys siitä, minne katseeni kohdistuu. Se on työhuone. Vaikka myöskin rakkaus, tuo työ, kirjoista vouhkaaminen. Ja lukemisen ylistys. Los'in julkisuus ja siteet 'Lukeminen on pääasiaan' asettavat sisäisiä rajoja kirjoittamisille. Tunnistan ja tunnustan, että myös uskalluksen puute...

'Silviistee' tarjoaa minulle mahdollisuuden vouhkata, riemastua, vängätä, paasata, vakuutella, jumputtaa, intoilla ja ihmetellä kaikkea sitä, mistä palpattelen ympäriinsä muutenkin. Monisanaisemmin kuin febussa. Itseäni viihdyttäen. Nähtäväksi jää riehaannunko...

Blogini "Nro neljä" - joka syntynee joskus -  rikkoo hartaan toivoni mukaan jo rajoja. Sallii järkiminän levähtää. Anarkisti minussa odottelee vuoroaan. Kunhan saan sen hännästä kiinni...