Vaikka olemme Siskon kanssa eri ikäluokkaa ja asumme erilaisissa kaupungeissa, meillä on ilmeisesti yhteisiä kokemuksia, sillä tunnistin maailman, josta hän kirjoittaa. Olen elänyt vahvaa perhe-elämää aikanaan, mutta se ei nyt kiinnosta, lukiessakaan.
Mitäänsanomattomuuden aikaakin olen elänyt, parisuhteettomina vuosinani. Samat ajatukset vellovat mielessä kuukausia, johonkin vastoinkäymiseen takertuu eikä siitä pääse irti, vaikka järki sanoisi mitä. Ja vaikka rahat ovat vähissä, välillä sortuu lohtuylellisyyksiin, joihin ei olisi enää varaa, haluaa elää hetken huolettomuuden illuusiossa.
Teksti on helppolukuista ja se etenee etenemättä mihinkään, paitsi päivästä toiseen samanmoiseen. Sellaista elämä joskus on. Suorittajienmaailman laidoilla. Minäkertojan elämä ei naurata yhtään. Otsikointi tuo tilanteisiin näkökulmaa ja tarinan huumori piilee niissä: Odotin, että saisin rahani Intiasta; Tein jotain; Lähdin melkein Ikeaan; Olin hyvää matkaseuraa; Aloitan uuden, terveellisen elämän; Menen apteekkiin, koska olen sen arvoinen; Soitan Espanjaan ja ajattelen itseäni. Voi miten lohdullista!
Elämänmakuinen kirja. Uusi ääni. Taviksen, joita meitä riittää. Yhdenpäivän romaanit ovat kiehtovia. Tämä on yhdenkesän romaani. Kesän, joka on kuin päivä vain, pitkä päivä.
Mitään sanomatontakin on sanoitettava. Se on terapiaa, jos ei muuta. Kirjat ovat sitäkin varten.
Kikkailuja tai muita taiteellisia tekstuaalisuuksia edellyttävät älkööt vaivautuko lukemaan. Rehellistä, aitoa ja pientä, sanomista ilman vihaa arvostavat, lukekaa!
