Ukuleletohkeet vol. 2

Eipä ole monta aikaa siitä, kun ukuleletohkeissani kirjoittelin soittajaurani vaiheista. Kun asiat alkavat tapahtumisen, sivustaseuraajaa huippaa. Ukulele soikoon!

Uusimmat ukulelekäänteet ovat jälleen kerran saaneet alkunsa kirjakaupalla. Tuolla verkostoitumiseni pyhätössä.

Kohtaus 1. Olli on samanlainen hurahtelija ja hulvahtelija kuin itsekin olen. Ehdottelin hänelle kerran - kun tiesin, että hän on paitsi lukija niin myös kitaristi, ja opettaja - ukulelekurssin opettajaksi ryhtymistä. "Joo, voin ruveta!", hän lupasi. En ollut varma lupauksen vakavuudesta, mutta päätin pitää ajatusta yllä ujuttautumalla hänen facebook-kaverikseen. (Siunattu facebook!)

Kohtaus 2. Jutustelin muusikkotuttuni Marikan kanssa kirjakaupan musiikki/nuottikirjahyllyjen tuntumassa. Olimme olleet musiikillisissa tekemisissä edellisvuoden Tähden tähden -kilpailun merkeissä. Marika sävelsi senvuotiset voittajarunot. Ja hyvin sävelsikin. Olin kertonut hänelle ohimennen myös runo-lauluiltahaaveestani.
Nyt kerroin Marikalle ukulelestani. Hänpä loihe ehdottelemaan, että aloittaisimme soittoharkat yhdessä Tapsa H:n kanssa. Sanojensa mittaisena naisena hän sitten eräänä kauniina päivänä ehdotti harjoituksia seuraavalle sunnuntaille. Pelkäsin julmetusti, josko niin todella tulisi käymään. Tarjottelin Marikalle perääntymistietä, mutta niin vaan harjoitukset pidettiin. Ja se oli ihanaa!!! Session päätteeksi soitimme ensimmäisen julkisen biisin Tapsan vieraille. Saimme aplodeja ja hymyjä. Ukulele on hymyilyttävä soitin.

Kohtaus 3a. YleKainuun tuottaja Sini on myös kirjakaupan asiakkaita. Olemme tehneet muutamaan otteeseen runoyhteistyötä. Hänen kanssaan palpattelin eräänä päivänä mitä lie ja tulin maininneeksi ukulelen soiton. Kerroin, että aiomme järjestää ukulelekurssin. Sini vainusi jutun juurta ja lupasi ottaa yhteyttä.

3b. Niinpä toimittajatuttavani Hanne soitti viime viikon tiistaina ja ehdotti jutuntekemistä. Annoin hänelle Ollin numeron ja keskiviikkona olimme YleKainuun studiolla jutunteossa. Saimme porukassa monta hyvää ideaa ukulelesta ja yhteismusisoinnista. Ja cajonista...
Ope-Ollilla ei silloin vielä ollut omaa ukulelea, mutta varauksessa on. Hanne osti ukulelen heti seuraavana päivänä ja on tulossa kurssille. Jonka tarkka ajankohta on vielä auki, mutta marraskuussa...

Kohtaus 4. Radiosta suoraan menimme Ollin kanssa Cafe Mokkaan kysymään, josko voisimme pitää siellä avoimet ukuleleharkat. Mainosmielessä ja muutenkin. Perjantaina puolilta päivin soittelimme kitaralla ja ukulelella kurssibiisejä ja vähän muitakin. Saimme iloisia hymyjä, uteliaita kysymyksiä, ilmoittautumisia kurssille, soittamaan ja muuten vaan fanittamaan. Ja Mokan Memet Öcalilta luvan mennä soittelemaan kahvilan nurkkaan milloin tahansa uudelleen.

Kurssi on siis todentumassa, ja ukulelekauppa käy paikallisella Lukinmaalla ja muutenkin. Ukulelen ilosanoma tavoittaa Kainuuta!

Ukulele on todistetusti hyvän mielen soitin. Niin paljon iloa olemme kokeneet ja tavoittaneet tämän lyhyen ukulelekiertueen yhteydessä. Terapiasoitinkin se on monessa mielessä. Sitä voi ryhtyä soittelemaan ilman erityistä musiikillista menneisyyttä. Ja kokea yhdessä musisoimisen iloa. Se jos mikä on upea tunne.

Suosittelen KaiUken riveihin hakeutumista! Orkesteri on kaikille avoin. Kurssille vaan, enempiä papailematta.

Ensi kesäksi KaiUkella on suunnitteilla tapahtumia Markkinakadun ja Runoviikon yhteyteen. Ainakin. Huh ja heh!

Onni olla ostamatta

Minulla on kaupallinen menneisyys. Olen ostellut rennolla otteella. Kun on niin tehnyt mieli, "ollut pakko" tai ainakin hyviä syitä ostella. Vaatteita sävysävyyn, kenkiä, muodin mukaan, kalliita naamarasvoja, kirjoja ja levyjä ylennysmyynneistä, kauniita tavaroita ja kaapintäytettä kaikenlaista, syötävää ja juotavaa kauppalaskuun vilkaisematta.

Ostelin tulematta sen onnellisemmaksi. Näen sen nyt. Ostamisen vimma oli jatkuva vitsaus. Kaupasta kotiin tullessa oli mieli hetkellisesti korkealla, mutta seuraava ostos siinteli jo mielessä, eikä rauhaa saanut ennen kuin senkin oli itselleen ostanut, viimeistään seuraavana päivänä.

Mutta ihmeitä tapahtuu. Mikä on täten todistettu.

Enin raha on menettänyt merkityksensä minun elämässäni. Parivuotinen täydellinen taloudellinen köyhyys opetti minulle paljon. Vaikka vapaaehtoisesti siihen hakeuduinkin. Olemaan ilman. Harvoista saamisista onnellistumaan. Tietämättä, että niin käy.

Elämän rikkaus on ihan muuta kuin ostamista. Elän rikasta elämää. Hyvin rikasta. Olen tavoittanut monia haaveitani, ja niitä toteutuu yhä uusia, tiedän.

Jos joskus saisin rahaa, en kai pistäisi hanttiin, mutta tyytyväisyyteni elämään ei siitä muuttuisi. Osaan käyttää rahaa, ei sekään taito minnekään ole kadonnut. Mutta olla myös ilman. Ihan keposesti. Aina vaan helpommin.

Voin katsella näyteikkunoita, kaikkia ihania tavaroita siellä. Mutten ryntää ostamaan mitään. Saatan leikitellä ajatuksella: jos olisi rahaa, voisin ostaa itselleni tuon ihanuuden. Tai jos hyvä haltija tulisi ja sanoisi, ota tuosta mitä haluat, minä maksan. Ehkä ottaisin, ja ottaisinkin. Mutta ennen seuraavaa kadunkulmaa olen haluamiseni jo unohtanut. Ja hyvät haltijat ovat nykyään ihan toisenlaisilla asioilla.

Olimme kesällä ystävättäreni kanssa Riikassa. Ostamisenkin onnelassa. Kaikenlaista kivaa ja kaunista oli tarjolla. Kävimme kymmenissä kenkäkaupoissa. Näimme satoja kauniita kenkiä. Ihastelimme niitä: Oih, katso nyt näitäkin! Muistin kummatätini sanat: "Tarja, kaikkea ihanaa ei tarvitse saada omaksi." Niinpä.

Elämän veikeyttä on, että lähipiiriimme tuodaan ihmisiä, peileiksi, siitä, millaista elämä oli ennen ja voisi olla nytkin, jos ei olisi toisin. Minäkin näen edelleen ostamisen hurmosta. Joka ei tee onnelliseksi eikä täytä jotain tyhjää kohtaa meissä.

Enkä minä vieläkään täysin ostamaton ole. Ostelen ei-ihan-välttämättömiä kirjoja ja levyjä, nättejä mekkoja alennusrekeistä, kirpparilta pikkuesineitä eteisen seinälle, valkoista suklaata silkkaan hemmotteluun jii än ee. Mutta kun jotain ostan, se tuntuu hyvältä, pieneltä suurelta ilonhetkeltä.

Kukapa olisi uskonut kymmenen vuotta sitten. Ei kukaan.