Kohujen koosta

Jussi Lähteen Facebook-sivulta luin hänen lukijansa kommentin "Elämme kohuyhteiskunnassa". Kun oli kyse jostain ministerinvaihdosta tai jotain.

Osuvasti ilmaistu huomio. Vaan itse en ymmärrä, miten ihmiset jaksavat sellaisessa elää. Omasta tahdostaan.

Olen itse valinnut toisin. Ja huomasin juuri em. kommentoijan avulla yhden syyn.

Kun joka ainoasta pikkuruisesta asiasta politiikassa ja muussa julkisuudessa tehdään valtava numero, oma elämä täyttyy muiden ihmisten elämistä, sellaisten ihmisten, joiden elämä ei kuulu minulle mitenkään.

Vaikka näennäisesti puhutaan asiallisista asioista, jotka meitä koskettavat, asiallisesti muka, niin se ei ole totta. Julkisuuden (suosikki)henkilöistä on tullut keskipisteitä. Asiat ovat jo aikoja sitten hautautuneet kohinan alle. Ei siinä ole kyse mistään asioiden esilletuomisesta, kolmannen (vai neljännen) valtiomahdin pyyteettömästä halusta valistaa alamaisia, demokratiasta. Ainoastaan siitä, että lehti myy, teeveen mainosaika kelpaa. Että tiettyjen pankkitilien saldoista tulee yhä suurempia.
Kirjakaupassakin eniten myyvät kohuteokset. NalleWahlroosit ja SteveJobsit. Sanomattakin selvää olisi, että kyse on rahasta. Sen kaikissa muodoissa.

Olen lakannut katselemasta televisiota ja lukemasta päivälehtiä.

Olen edelleen tietoinen maailmantilasta, siinä määrin kuin se on minulle tarpeen. En ole tietämätön globaaleista tai paikallisista puutteista, epäoikeudenmukaisuuksista tai siitä, miten tämä maailma toimii. Mutta en halua olla mukana tuhlaamassa energiaani kohuista kouhkaamiseen. Negatiivisten asioiden parissa vellominen vie valtavasti voimia. Negatiivisten asioiden millä tasolla tahansa niin vieraiden kuin omien.

En jaksa innostua myöskään kansallisista potentiaalisesti positiivisista päivänpuheenaiheista ja tapahtumista. En seuraa jääkiekkoa, en idolseja enkä diilejä, en euroviisuja. Niistä kaikista on mennyt maku. Sisältö on menettänyt merkityksensä. Tai se on minulle vieras.

Se ei todellakaan tarkoita, etten innostuisi enää mistään. Päinvastoin. Valtavouhkaamisista sivuunjättäytyneenä minulla on energiaa ja voimaa kohista omassa elämässäni, lähipiirissäni ja vaikutuspiirissäni tapahtuvista asioista. Ne minulle riittävät. Niistä olen aidosti kiinnostunut. Niiden takana olen. Niiden eteen teen töitä.
Olen antanut itselleni kertoa, että voimistani ja energiastani riittää myös muille. Saa ottaa vapaasti! Se ei ole minulta pois, ei, jään riittävästi saamapuolelle. Osin varmaan siksikin, että olen luopunut energiasyöpöistä ihmisistä, mustista aukoista, joihin kaikki valo ja voima katoaa.

Elämä on valintoja.

Kunnioitan ja kannustan edelleen heitä, jotka jaksavat puhua ja toimia yhteisten asioiden puolesta. Hyvässä hengessä. Niinkuin vaikka YLEn toimittaja Markku Heikkistä. Joka jaksaa uskoa politiikkaan, siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Siihen, että muutoksia voi tapahtua myös parempaan. Kaikkea hyvää hänen pyrkimyksilleen!!!

Itsekin uskon muutoksen mahdollisuuteen. Mutta enää vain pienen ihmisen kokoisesti. Yksittäinen ihminen voi muuttua ja muuttaa elämäänsä hyvänolon, levollisuuden suuntaan. Vaikkapa kirjoittamalla. Kuten tuli taas todistettua AIKOPAn 'Luovien työmenetelmien' opiskelijoiden kanssa kaksi päivää vietettyäni. Muitakin tapoja on. Myönnän. Mutta...

Ajatusten voimaa ei voita mikään.

Tunnettavaa musiikkia

Musiikki on minulle jokapäiväistä ihastusta, ihailua ja iloa.

Kiitos mm. Feispuukin ja Juutuupin uutta musiikkia löytyy jatkuvasti. Se voi olla jotain ihan uutta, tai sitten minulle uutta vanhaa, joskus jopa todella vanhaa.

Tulin ajatelleeksi, että voi voi, kun en ennen tajunnut tykätä Johnny Cash'ista, tai en tiennyt mitään Talking Head'istä. Sitten äkkäsin, että kun löytää uuttavanhaa, freesejä musiikillisia ihastuksia ja jopa rakkauksia piisaa hamaan hamaan.

Yksi viimeaikainen musiikillinen hurahdukseni on ollut Tuure Kilpeläinen. Kun en taustakuuntele radiota, hän

oli mennyt minulta ihan ohi jo monta vuotta. Sitä paitsi 'uusi iskelmämusiikki' -leima on minulle monesti punainen vaate, tai oikeastaan harmaa, sillä en näe enkä kuule sitä.
Kun bongasin TuureKoon 'Eloon eloon!' -biisin, se teki minuun varsinkin ammatillisen vaikutuksen. Sitähän miä työkseni nykyään evankelioin. Eloa, iloa ja valoa. Halusin soittaa kyseisen kappaleen kasvuryhmässäni.

Kuten hyvällä musiikilla on tapana, TuureKoo vei minulta koko käden. Ostin hänen levyjään yksi kerrallaan. 'Ajatuksen voimalle'  höristin korvaani. Olemme TuureKoon kanssa samalla asialla, eri välinein. Hänellä on biisi ja minulla kurssi. (Tai minun kurssini tarkentui 'Ajatusten voimaksi'. Kun vankilassa on erilaisia voimia, niin tarvitaan monta ajatusta muutoksen aikaansaamiseen.)  'Yksinäisen miehen puku', 'Kanna mukanasi unelmaa', 'Pelko pois' sopivat myös ammatilliseen käyttöön.

Kuuntelin TuureKoon kappaleita ensin suht' kevyesti, mutta kun korvaan pisti huikeita lauseita, aloin kuunnella levyjä tarkemmin. Kun levyt on tuotettu hyvin, niitä kestää kuunnella. Enkä lajittele tätä musiikkia iskelmiin vaan johonkin muuhun... laulelmiin ehkä... Samaan kastiin kuin Bo Kaspers. Ja Tuomari Nurmio.
TuureKoon sanoituksissa on mainiota laululyriikkaa. Varsinkin huippulauseita. Jotka kolahtavat minuun. Joita aion työssänikin käyttää. Olen poiminut sanoituksista helmiä:

"On ikkunalaudalla kaktus, pölyinen, sitkeä
ja minä kaipaan rakkauden vettä niin että voisin itkeä."
"Povitaskussa sydämen mentävä reikä, narikkalappu ja hummaniheitä..."
"Pelko pois, pelko pois, ilman verkkoa ja valjaita minä kaadun, kaadun kohti valoa."
"Soratien kurvit sut heittävät joskus onnesta häpeään..."
"Tuol on naisia, joilla on äänekäs nauru, merkintöjä ceeveessä, ystäviä teeveessä, suutelevat poskille tapaamishetkellä, ilmaisevat itseään viidellä kielellä..."
"Viettää voi koko elämänsä vinossa... sanoa selkä väärään suuntaan kauniita unia..."
"Heikot naiset, ne vie mun voimat... Vahvat naiset, ne vie mun voimat..."
"Sinä olet vapaa niinkuin villiviini..."

Ja  'Ystävänpäivä'. Minun yksityiselämäni tässä ja nyt.

TuureKoolle kovastipaljosti kiitoksia!
-

Eilispäivänä musiikillisia helmiä esitteli minulle tyttäreni. Viksuja, ajattelevia, sanallisesti lahjakkaita nuoria musiikintekijöitä. Stig on hänen suosikkejaan enkä ihmettele. Stig vetoaa monella lailla.  'Laululeija' on kauniskin. Herra Huu: 'Työn välittämätön'. Juju: '7 ämmää'.  Ajatuksia, oivalluksia, sanallista taituruutta eikä musiikillisestikaan puuduttavaa kuten monet räppääjät, minun korvilleni.





Oli hauska tutustua.
-

Vaan välillä tulee pettymyksiäkin. Musiikillisia sellaisia.

Ismo Alanko on jo melkein kymmenen vuotta kertonut levyissään, mitä minulle kuuluu. Kaikki alkoi siitä, kun hän lauloi "Tulet siihen risteykseen, missä viitat vähenee..." juuri silloin, kun olin muuttanut pois perheeni luota. Ja selitti menneitäni, että " Siinä pienen itsemurhan tein, ihan pienen itsemurhan tein omaksi iloksein."
Sen jälkeen hän kysyi "Päästänkö irti vai pidänkö kiinni...". Ja määritteli pääni, jalopuisen 'Puupään'.
 "Onnellisuus" pohti elämääni monesta kulmasta. Ja sovitukset olivat aina vaan häikäiseviä.

Odotin paljon, kun uusin "Maailmanlopun sushibaari" oli tulossa julki. Siitä huolimatta, että levyn nimi oli minulle vieras. Huolimatta siitä, että levyä hehkutettiin etukäteen enemmän kuin lupaavaa olisi. Huolimatta siitä, että vaikka 'Harmaa on hyvä väri' oli osuva nimeltään niin hyvin mitäänsanomaton ennakkokuuntelulla.

Menneiden tähden juoksin heti levykauppaan ja istahdin kuuntelemaan levyä, jonka kansi on hieno. Erittäin hieno. Mutta levy oli suuri pettymys. En saanut siitä irti juuri mitään. En oikein edes kuullut, mitä siinä laulettiin. Vanhoissa levyissä on huippusanoituksia toisensa perään, hienoja sovituksia ja loistavasti tuotettua musiikkia. Nyt mätti kaikki.
Ainoa biisi, joka on entistä IsmoAlankoa laadultaan, on ensimmäinen eli 'Tukahdutettu tango'. 'Vanha nuorikin' menisi vielä hyvän seassa - vaikka siinä on kaksi suoraa melodiapätkää vanhoista biiseistä. (Hyvän uskoni mukaan tarkoituksella.) Mutta muut kappaleet ovat diipadaapaa, keskinkertaista mitättömämpää laululyriikkaa. Ja tuotanto tusinakamaa. Voi voi voi.
-

On tämä niin tunteellista, tämä musiikkiin suhtautuminen.

Onnekseni musiikkia tulvii huoneeseeni. Uuttauutta ja uuttavanhaa. Vanhaavanhaa ja vanhaauutta.

Sellaista se on musiikin suurkuluttajan elämä. Sanoja ja säveliä. Tunteella.

-