Yleisradio minulle ystävällisimmin ilmoitti, että vietämme paraillaan Sydänviikkoa. Oi, Facebook! Ilman sitä jäisi moni asia minulta tietämättä.
Sydänviikon viettäminen sopii minulle.
Sydän on minulle sydämen asia. Vaikka myönnän, että kohtelen sydäntäni välillä kaltoin.
Paitsi ravitsemuksellisesti. Siis syöden roskaista ja rasvaista ruokaa. Ja vähentäen viininjuontia, joka tekisi hyvää ainakin verisuonille, miksipä ei siis niiden parhaalle kaverille sydämellekin.
Niin myös henkisesti. Vatvomalla asioita, joille ei mitään mahda. Menneitä, joista ei saa ikinä tietää, olisiko joku toinen tapa toimia vienyt toisenlaiseen lopputulokseen. Tai tulevia, joista ei kerta kaikkiaan voi tietää mitään varmaa. Ei välttämättä edes todennäköistä.
Fyysinen sydämestä huolehtiminen tekee aivan varmasti sille hyvää. Vaikka ei ole varmuutta siitä, etteikö se loppujen lopuksi saata kuitenkin olla se, mikä lopulta pettää. Enemmin tai myöhemmin. Ainakin jos haluaa perintötekijöistä vedellä johtopäätöksiä. Olen saanut fyysisesti sydämelliset perintötekijät sekä äidiltä että isältä.
Puhtain omintunnoin en silti voi olla suunnittelematta sydänystävällistä ruokaremonttia ja liikunnan lisäämistä. Siksi suunnittelen sitä aika ajoin. Ja aion toteuttaa sen. Vielä jonain päivänä. Ja olen kokeillutkin sitä jo jokusen kerran.
Äidiltä perin myös henkisesti sydämellisiä tekijöitä. Ehkäpä siksi olen psyykkisessä sydämestä huolehtimisessa paljon pidemmällä. Olen sulkenut hellsteniläisyyden opit syvälle sydämeeni.
Ihminen tavattavissa totesi eilen Facebook-sivullaan: "Pelko häviää kun elää luovuttamisen ja luottamisen tilassa. Egon omavoimaisessa hallinnassa pelko lisääntyy ja kasvaa sietämättömäksi."
Ja tänään: "On se ihmeellistä miten pelko häviää, kun elää luovuttamisen ja levollisen luottamuksen tilassa. Kiitollisena jopa vastoinkäymisistä."
Edellisiin Hellstenin toteamuksiin eräs lukija kommentoi: "Kun elää levollisessa luottamuksessa asioiden tapahtumiseen niin kuin on tarkoitettu, ja luovuttaessa myös pettymyksiä tuottavista odotuksista vastoinkäymiset muuttuvatkin vain yllättäviksi käänteiksi joita ei ollut tullut etukäteen ajateltua."
Juurikin niin.
Olen mielihyvällä saanut männävuosina todeta, että monenasteisesta luovuttamisesta on tullut yhä helpompaa ja yhä jokapäiväisempää, kun kokemuksen kautta on oppinut luottamaan, että kaikki on hyvin näin. Luovuttaminen tekee tilaa vaikka mille, sellaisellekin, mitä ei osaa edes toivoa saati odottaa.
Minun ei tarvitse saada kaikkea ihanaa omakseni. Tiedän, että jos jokin ovi ei minulle aukea, on olemassa joku toinen ovi, joka aukeaa. Parempi ovi. Minun ei tarvitse olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka pahoittavat mieltäni, kohtelevat minua tylysti kaltoin tai ovat vain saamista vaille, ei antamista. Tiedän, että hyvä kiertää. Tiedän, että yhä vain useammin tapaan sielunkumppaneita, joilla on samanlainen usko ja luottamus elämään kuin minulla. Jotka ovat lakanneet vaatimasta, ja siksi saavat kaiken sen, mitä tarvitsevat. Oikeisiin aikoihin.
Silloin sydän kohtaa toisen sydämen, ja molempien sydämet voivat hyvin.
Lähestyvästä Sydänviikosta suloisen tietämättömänä kirjoitin vast'ikään ystävälleni hetkelliseksi hyvästiksi haikun:
Sydänystävä
on sydämen ystävä.
Siinä pää lepää.
Jos jostain kiitän, niin sydämmmellisistä ihmisistä, joita olen kohdannut, ja tulen kohtaamaan. Niihin sydämmmmmmiiin mahtuu monta ämmää. Ja äijää. Minunkin.
