Luovuuttajan elämää

Kesäkin jo meni, mutta Kynämatkojen kotisivut ovat julkaisematta. Huhtikuusta asti, ainakin, ovat olleet mielen päällä. Jokusen kuukauden työn allakin.

Olen saanut sapiskaa nohevammilta kanssaeläjiltäni. Markkinoinnin pitäisi olla topakampaa. Mutta kun on tämä levollisuus. Ja maltti. Jota peräänkuulutin vuosikaudet. Nyt kun sen saavutin, oi kaivattuni, olen antanut pitkien päänsisäisten ja vähän ulkoistenkin neuvottelujen jälkeen itselleni luvan nauttia. Yksi ystäväni totesi, josko kotisivut tyssää koko homman, kun puskaradio toimii suht' mukavasti. Riittäisikö se? No ehkä ei.

Miehoiset, joiden kanssa olen yritysilmeyhteistyötä tehnyt, huokaisivat helpotuksesta, kun olen luovuuttaja ja kirjoittaja. "Eipä ole ideoista puutetta eikä sisällöntuottaminen ongelmallista." Vaan suutarinlapsi on kengätön. Ideoita pulputtaa, mutta valitseminen on vaikeista vaikeinta. Ennen kuin näky on pläkkiselvää. Käytyämme hauskaa ja yhteisymmärryksellistä keskustelua siitä, millaisena Kynämatkat näyttäytyvät maailmalle.

Mutta ne tekstit. Ei edes kirjallisuusterapiaopintojen lopputyön kirjoittaminen ollut niin vaikeaa - ja se oli työtä ja tuskaa - kuin Kynämatkojen kotisivujen tekstin tuottaminen. Rima oli korkealla. (Ai etten ole enää perfektionisti?!) Oli tasapainoiltava virallisuuden ja luovuuden välillä. Että olisin vakuuttava sekä ammatillisuuden että luovuuden suhteen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että menen "virallisuus edellä puuhun" (lainaus Alivaltiosihteeriltä). "Ne, jotka osaa, ne tekee mitä vaan. Jotka ei, ne ryhtyy opettamaan", vai miten se Juice lauloikaan... Lopputuloksesta ei näy (onneksi) se ahdistus, jota synnyttäminen oli. Se on myös vähemmän luova tuotos. Mutta itseni näköinen, luulen ma.

Kotisivutekstailun vaikeus on tahmonut myös muuta kirjoittamista. Blogeissa on pitkiä taukoja, kirja-arvioita en ole tehnyt aikoihin ja runoissa on ollut kaamosmasennusta. Eikä lauseita ole syntynyt huoneentauluihin. Voi jeskamadeera! Varsinainen kirjoittamisen ammattilainen!

Pitääkö oikein ruveta itse uskomaan siihen, mitä muille evankelioin: Kirjoittaa osaavat kaikki. Saa ja voi kirjoittaa potaskaa. Kirjoita aina kun voit. 

Se on vähän sama juttu kuin näissä elämänopeissa. Ystäville tulee annettua neuvoja helpohkosti, mutta seuraavassa hetkessä he palauttavat samat ohjeet takaisin. Kun niitä tarvitsen itse. Sivusta seuraten on niin helppoa nähdä, mitä pitäisi tehdä ja ajatella. Tai kannattaisi.

Luomistyötä olen kuitenkin tehnyt.

Uusin innovaationi on teekello. Siitä voi päätellä, paljonko on kulunut aikaa siitä, kun ajattelin juoda teekupillisen. Tarkkuus on epämääräinen mutta monesti riittävä: juuri äsken (tee on kuumaa) - vähän aikaa sitten (tee on sopivaa) - jo jonkin aikaa sitten (tee on haaleaa) - pitkän aikaa sitten (tee on kylmää) - joko tää päivä meni (teemuki sattuu silmään illalla tai seuraavana aamuna).

Kertonee elämän levollisuudesta sekä päänsisässä elämisestä. Mitenkäs se oikein tähän luovuuttajayrittäjäkuvaan sopiikaan...