Aikaa arjen estetiikalle

Elämässäni on taas aikaa ja tilaa pysähtyä pienten kauneuksien äärelle.

Olimme ystävättäreni kanssa lomalla Iisalmessa. Hän on opettanut minulle kauneudesta nauttimista ilman, että sitä haluaa omakseen. Vietimme toista tuntia ihanassa vaatekaupassa. Hypistelimme ja sovittelimme mekkoja, takkeja, paitoja, puseroita ja huiveja, joihin minulla ei olisi edes varaa. Ihastelimme niiden värejä, kuoseja, leikkauksia, pieniä kekseliäitä yksityiskohtia. Tarjolla oli kaikkea ihanaa muttei itsellä tarvetta. Poistuimme kadulle kevätauringonpaisteeseen mieli vaaleanpunaisena kaikesta siitä kauneudesta, joka jonkun silmistä ja käsistä oli iloksemme kulkeutunut.

Kävimme myös muutamassa kultasepänliikkeessä, sillä olisin halunnut uuden killuttimen kaulaketjuun. En löytänyt mieleistäni, tilannetta osuvasti kuvaavaa. Illalla istuimme katsomossa odottelemassa teatteriesityksen alkamista. Pengoimme syistä ja toisista laukkujamme. Ystävättäreni poimi laukun sivutaskusta huudahduksen saattelemana oranssin puisen helmen. Hän oli ollut jossain naistenillassa, jossa piti valita jostain ystävästä muistuttava helmi. Tämä kyseinen oli muistuttanut minusta. Pujotin helmen kaulaketjuuni, ja siinä se oli! Uuden elämän merkki!
-

Musiikillnen makuni on ailahtelevaista sorttia. Levyhyllyssäni on lievästi sanottuna monenlaista musiikkia. Viimeaikainen, itsenikin yllättänyt ihastus on ollut Tuure Kilpeläinen. Joka on kaukaa katsottuna sellaista estetiikkaa, etten innostu, mutta lähempää katsottuna hän on ihan komea mies. Minun silmissäni. Hänen musiikissaankin on yllättävää kauneutta. Hän puhuu, tai siis laulaa elämästä kauniisti. "Povitaskussa rakkauden mentävä reikä, narikkalappu ja hummaniheitä. Sellainen on yksinäisen miehen puku." Huh. Hänen sävellystensä harmoniatkin ovat joissain kohdin arkiseen korvaan kauniilta kuulostavia. "Vaeltava aave" on sanaparinakin kaunis.
Hurahteluun taipuvaisena olen ostanut nyt Tuuren kaikki kolme levyä. Esteettiseen silmääni pisti levykansien samankaltaisuus. Ensin ajattelin "Mitä mielikuvituksettomuutta!". Sitten näin niissäkin harmoniaa. Ne näyttävät ihan hyvältä triona. Jatkuvuudessakin on viehätyksensä.
-

Kävin lunastamassa Kirjan ja ruusun päivänä - mikä on ideana arjen kirjallista kauneutta - Jari Tervon 'Jarrusukan'. En ole vielä osannut päättää, mitä ajattelen kirjan kannesta. Kuvasta katsottuna se näytti ankealta väreistään huolimatta. Kädessä se kaunistui. Mutta vieläkin näen siinä analogiaa hieman vasemmalla kädellä hutaistuun kirjaan, siis sen sisältöä ajatellen. Kyyninen satiirikko Tervo osaa todistetusti ajatella kauniimminkin eivätkä hänen lauseensakaan hullumpia ole. "Kannatti pitää mielessä yleisön mieltymykset. Se innostui enemmänkin vihaisista linnuista kuin viisaista tietäjistä, opettajat mukaan lukien." Terävä älykin voi olla joskus kaunista, jos niin haluaa ajatella. Ja nyt haluan. Kun kauneus on ajatusteni keskiössä.

"Siis kauneutta on. 

Rakkautta on. 

Iloa on. 

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät puolustakaa niitä."

- Eeva Kilpi -

Pussillinen uusia, vai vanhoja...

Arjessa unohtuu moni itsestäänselvyys.

Mikroaaltouunini (vai miksikähän sitä oikein pitäisikään sanoa?!) lakkasi lämmittämästä. Pysähdyn monta kertaa päivässä sen takia.

Saatan ostaa hetken mielihalusta jotain ruokaa, joka pitää lämmittää mikrossa. Vasta otettuani paketin pakastimesta huomaan, etteihän minulla ole mikroa, jolla sitä lämmittää. Laitan paketin takaisin pakastimeen odottamaan aikaa, jolloin olen saanut aikaiseksi käydä ostamassa uuden mikron. Ja saan bonukseksi muistutuksen pyhästä suunnitelmastani luopua valmiista ruoista ja tehdä taas enemmän itse.

Samoin kävi äsken, kun halusin herkutella leipäjuustolla. Pidän siitä vähän lämmitettynä. Pilkoin juustoa palasiksi, kun muistin että... Sitten pasahti mieleen vanha konsti. Äidilläni ei ollut mikroa, joten hän saattoi lämmittää muutaman karjalanpiirakan liedellä voipaperin päällä. Toimii, eikä ole vaikeaakaan.

Ikävämpi tilanne syntyy, kun ajantajuni häilyy täällä kodossa yksikseni yskiskellessäni. Juon nykyään monta kupillista teetä päivässä. Vedenkeittimen äänimerkki - kun suhina siis lakkaa ja naksahtaa - muistuttaa, että teen voi laittaa hautumaan. Mutta mikään ei muistuta siitä, että on kulunut 5 minuuttia ja tee on hautunut. Monesti laitan puhelimeen muistutuksen, jos minun pitää jotain muistaa, mutta tee-asia ei ole ihan sen väärtti. Kun mikro toimi, laitoin teen lämpiämään uudelleen mikroon ja, voilà, sain juodakseni kuumaa teetä. Nyt juon monta kupillista haaleaa tai kylmää teetä päivässä. Olisihan tietenkin munakello... Entisajan huipputekniikkaa...

Kun kaikki kodinkoneet toimivat, niiden olemassaoloa ei huomaa. Samoin on töissä. Koneet (melkein) helpottavat elämää, kun ne ovat kunnossa. Mutta jos kirjakaupan kanssa jumii, ei kauppa käy. Ja jos konttorihommissa tietokone tekee tenänsä, juuri mitään hommia ei voi tehdä.

Samoin on yhteiskunnankin tasolla. Kun muutama vuosi sitten trombi riehui Savonlinnan seudulla, ihmiset olivat äimissään, kun pankin seinästä ei saanut rahaa, huoltoasemalla ei saanut pumpusta bensaa, vesi ei virrannut hanasta... Se sähkö! Olemme huomaamattamme riippuvaisia monista koneista ja tekniikoista. Vasta silloin, kun tulee jotain häikkää, asiat hankaloituvat tai tulevat mahdottomiksi. Emmekä ole varautuneet siihen, etteivät itsestäänselvyydet toimi.

Olen opetellut levollisempaa asennetta elämään. Mikäpäs hätä tässä, valmiissa maailmassa, kuten sanonta sanoo. Tulostimeni on ollut toimimatta jo pari kuukautta. Se aiheuttaa harmia, ylimääräistä vaivaa ja nöyriä pyytämisiä. Jouduin esimerkiksi eilen turvautumaan kaverin apuun saadakseni tulostettua teatterilipun netistä. Mutta. Enää en juokse heti kauppaan uuden tulostimen tai mikron ostoon. Kun lämmitän soppaa kattilassa, tulen ajatelleeksi mukavia menneitä. Mieleen palaa vanhoja konsteja, joiden käyttäminen ei ole ollenkaan hullumpaa. Tai sitten pitää kehitellä jokin uusi keino saadakseen haluamansa. Se puolestaan aktivoi mielikuvitusta, ja hoksaaminen on niin ihanaa.

Toimeen tulee paljon vähemmällä kuin mitä tulee ajatelleeksikaan. En silti kiellä, että helpotusta arkeen ottaa mielellään vastaan, varsinkin elämän ruuhkavuosien aikaan, ja töissä. Mutta elämän kohtuullistaminen on joskus pienestä kiinni.