Mikroaaltouunini (vai miksikähän sitä oikein pitäisikään sanoa?!) lakkasi lämmittämästä. Pysähdyn monta kertaa päivässä sen takia.Saatan ostaa hetken mielihalusta jotain ruokaa, joka pitää lämmittää mikrossa. Vasta otettuani paketin pakastimesta huomaan, etteihän minulla ole mikroa, jolla sitä lämmittää. Laitan paketin takaisin pakastimeen odottamaan aikaa, jolloin olen saanut aikaiseksi käydä ostamassa uuden mikron. Ja saan bonukseksi muistutuksen pyhästä suunnitelmastani luopua valmiista ruoista ja tehdä taas enemmän itse.
Samoin kävi äsken, kun halusin herkutella leipäjuustolla. Pidän siitä vähän lämmitettynä. Pilkoin juustoa palasiksi, kun muistin että... Sitten pasahti mieleen vanha konsti. Äidilläni ei ollut mikroa, joten hän saattoi lämmittää muutaman karjalanpiirakan liedellä voipaperin päällä. Toimii, eikä ole vaikeaakaan.
Ikävämpi tilanne syntyy, kun ajantajuni häilyy täällä kodossa yksikseni yskiskellessäni. Juon nykyään monta kupillista teetä päivässä. Vedenkeittimen äänimerkki - kun suhina siis lakkaa ja naksahtaa - muistuttaa, että teen voi laittaa hautumaan. Mutta mikään ei muistuta siitä, että on kulunut 5 minuuttia ja tee on hautunut. Monesti laitan puhelimeen muistutuksen, jos minun pitää jotain muistaa, mutta tee-asia ei ole ihan sen väärtti. Kun mikro toimi, laitoin teen lämpiämään uudelleen mikroon ja, voilà, sain juodakseni kuumaa teetä. Nyt juon monta kupillista haaleaa tai kylmää teetä päivässä. Olisihan tietenkin munakello... Entisajan huipputekniikkaa...
Kun kaikki kodinkoneet toimivat, niiden olemassaoloa ei huomaa. Samoin on töissä. Koneet (melkein) helpottavat elämää, kun ne ovat kunnossa. Mutta jos kirjakaupan kanssa jumii, ei kauppa käy. Ja jos konttorihommissa tietokone tekee tenänsä, juuri mitään hommia ei voi tehdä.
Samoin on yhteiskunnankin tasolla. Kun muutama vuosi sitten trombi riehui Savonlinnan seudulla, ihmiset olivat äimissään, kun pankin seinästä ei saanut rahaa, huoltoasemalla ei saanut pumpusta bensaa, vesi ei virrannut hanasta... Se sähkö! Olemme huomaamattamme riippuvaisia monista koneista ja tekniikoista. Vasta silloin, kun tulee jotain häikkää, asiat hankaloituvat tai tulevat mahdottomiksi. Emmekä ole varautuneet siihen, etteivät itsestäänselvyydet toimi.
Olen opetellut levollisempaa asennetta elämään. Mikäpäs hätä tässä, valmiissa maailmassa, kuten sanonta sanoo. Tulostimeni on ollut toimimatta jo pari kuukautta. Se aiheuttaa harmia, ylimääräistä vaivaa ja nöyriä pyytämisiä. Jouduin esimerkiksi eilen turvautumaan kaverin apuun saadakseni tulostettua teatterilipun netistä. Mutta. Enää en juokse heti kauppaan uuden tulostimen tai mikron ostoon. Kun lämmitän soppaa kattilassa, tulen ajatelleeksi mukavia menneitä. Mieleen palaa vanhoja konsteja, joiden käyttäminen ei ole ollenkaan hullumpaa. Tai sitten pitää kehitellä jokin uusi keino saadakseen haluamansa. Se puolestaan aktivoi mielikuvitusta, ja hoksaaminen on niin ihanaa.
Toimeen tulee paljon vähemmällä kuin mitä tulee ajatelleeksikaan. En silti kiellä, että helpotusta arkeen ottaa mielellään vastaan, varsinkin elämän ruuhkavuosien aikaan, ja töissä. Mutta elämän kohtuullistaminen on joskus pienestä kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti