Edesmennyt kummatätini kehotti minua pitämään 10 vuoden päiväkirjaa, jotta näkisin, kuinka elämä kulkee tietyn kierron mukaan. Samoihin aikoihin vuodesta tapahtuu samanlaisia asioita, eikä hän tarkoittanut sienien keräämistä tai lomien aloittamista.
Totta se näyttää olevan. Viime vuonna näihin aikoihin mietin turvallisuushakuisuutta ja sen ilmenemistä esim. syömisissä. Syön taas makkarakastiketta ja perunaa, vaniljajäätelöä, ja joisin kotonatehtyä viinimarjamehua jos voisin.
Ja kertausta on sekin, että tuntemattomaan hyppääminen pyörii mielessä päivittäin. Monta kertaa päivässä. Yrittämään ryhtymisen ensimmäinen vuosi ei ole maailmantalouden tai edes Suomen talouden tilan huomioonottaen ollut viisautta. Se oli vain minulle sopivin ajankohta. Olin riittävän varma, vahva ja ajankohta tarjoutui kuin itsestään.
Mitään en silti kadu. Päinvastoin. Vuosi yrittäjänä on ollut työurani mieluisin. Yhtään vastahankaista työtä ei ole tullut tarjolle, ja monesti olen saanut todeta, että "voiko työnteko olla näin ihanaa!!!".
Ala on silti vaikeuksissa - tai mikä ala ei nyt olisi. Isoistakin koulutusfirmoista ihmisiä laitetaan pois enemmän tai vähemmän lempeästi. Kynämatkat sinnittelevät pienesti, toistaiseksi.
Parin viikon takainen oivallukseni oli, ettei maailma muutu, vaikka kuinka tahtoisin. Tai se muuttuu vain lähimmässä lähipiirissä sen minkä on muuttuakseen, jos on. Minun on siis, omia oppejani noudattaen, muutettava omia ajatuksiani. Sitä olen tehnyt viime viikot.
Järki on ollut monesti haitaksi, tälläkin hetkellä se on. Suunnitelmani ovat järjettömiä. Kukaan tervejärkinen ei ajattele näin. Olen levollinen ja luottavainen asioiden järjestymiseen. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla epävarma, ahdistunut, epätoivoinen, hädissäni sen suhteen, miten aion taloudellisesti selvitä ja elättää itseni jatkossa. Mutta annan elämän kantaa minua.
Eikä se ole ainoa asia, jossa tämänhetkisessä elämässäni järjellä ei ole sanan sijaa. Tavanomaisella järjellä siis, maijameikäläisten järjellä. Minun järjelläni, jonka siis myönnän tunteeksi, on tärkeä paikka sydämessäni. Mitä sydän sanoo, se ei ole ihan yksiselitteistä, mutta kuuntelen sen selityksiä silti. Ja yritän ymmärtää sitä ja ottaa opikseni.
Kaksi ystävää, toisistaan tietämättä, on paiskannut (jälleen kerran) silmilleni väitteen, että olen heidän tuntemistaan ihmisistä armottomin, säälimättömin itseäni kohtaan. Huh. Hurjaa mutta helpottavaa. Josko minun pitäisi elämäni harjoituskirjasta avata jälleen kerran kohta 'Opettele olemaan itseäsi kohtaan armollinen'. Aion ottaa käsittelyyn Ruediger Schachen opit. Avaan kohta summanmutikassa jonkun sivun yhdestä hänen kirjastaan ja tiedän jo, että siinä se lukee. Minulla on jokin asia vieläkin oppimatta. Learn your lesson, woman!
Enempiä ajattelematta oleminen. On se silti kova paikka minulle, joka työkseni ohjaan ihmisiä käyttämään ajatusten voimaa. Minulla se vaan menee aina välillä liiallisuuksiin. Ajatteleminen. Silti olen päättänyt olla siinä itselleni armollinen. Ilman ajattelevaisuutta en olisi minä. Itsenilainen haluan olla.
Julia Cameron, sapatin aikainen guruni, sanoi juuri, että odottamaton on aina lähellämme. Siihen uskon, ja maailmankaikkeuteen. Niin käy kuin on hyvä. Kuoppia, rotkojakin on matkalla, mutta aikaakin on, asioiden tapahtua.
Parin viikon takainen oivallukseni oli, ettei maailma muutu, vaikka kuinka tahtoisin. Tai se muuttuu vain lähimmässä lähipiirissä sen minkä on muuttuakseen, jos on. Minun on siis, omia oppejani noudattaen, muutettava omia ajatuksiani. Sitä olen tehnyt viime viikot.
Se on viisas, joka nöyrästi myötäilee todellisuutta, tekee yhteistyötä väistämättömän kanssa. Kun ymmärtää olla vaatimatta, alkaa helpottaa.Mietin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voin tehdä. Ollut silmät auki ja mieletön. Katsellut kauemmas ja kummallisempiin suuntiin kuin uskoisinkaan. Hiljentänyt järjen ääntä muistutellen mieliin Ilkka-Juhani Takalo-Eskolan (filosofitaiteilija) teesin, että järki on vain yksi tunne. Järjen kanssa ajatuksillani ei ole mitään tekemistä. Tommy Hellstenin sanoin:
Liian suuri luottamus järkeen ja ajatteluun salpaa intuition. Ei synny uutta. Tulevaisuus on vain lisää menneisyyttä.
Eikä se ole ainoa asia, jossa tämänhetkisessä elämässäni järjellä ei ole sanan sijaa. Tavanomaisella järjellä siis, maijameikäläisten järjellä. Minun järjelläni, jonka siis myönnän tunteeksi, on tärkeä paikka sydämessäni. Mitä sydän sanoo, se ei ole ihan yksiselitteistä, mutta kuuntelen sen selityksiä silti. Ja yritän ymmärtää sitä ja ottaa opikseni.
Kaksi ystävää, toisistaan tietämättä, on paiskannut (jälleen kerran) silmilleni väitteen, että olen heidän tuntemistaan ihmisistä armottomin, säälimättömin itseäni kohtaan. Huh. Hurjaa mutta helpottavaa. Josko minun pitäisi elämäni harjoituskirjasta avata jälleen kerran kohta 'Opettele olemaan itseäsi kohtaan armollinen'. Aion ottaa käsittelyyn Ruediger Schachen opit. Avaan kohta summanmutikassa jonkun sivun yhdestä hänen kirjastaan ja tiedän jo, että siinä se lukee. Minulla on jokin asia vieläkin oppimatta. Learn your lesson, woman!
Enempiä ajattelematta oleminen. On se silti kova paikka minulle, joka työkseni ohjaan ihmisiä käyttämään ajatusten voimaa. Minulla se vaan menee aina välillä liiallisuuksiin. Ajatteleminen. Silti olen päättänyt olla siinä itselleni armollinen. Ilman ajattelevaisuutta en olisi minä. Itsenilainen haluan olla.
Julia Cameron, sapatin aikainen guruni, sanoi juuri, että odottamaton on aina lähellämme. Siihen uskon, ja maailmankaikkeuteen. Niin käy kuin on hyvä. Kuoppia, rotkojakin on matkalla, mutta aikaakin on, asioiden tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti