"Menestyneet nuoret naiset, joilla on haaveellisia nimiä kuten Lea ja Laura, liihottelevat vailla identiteettä, pelkän ulkokuorensa määritteleminä. Vartalo on heidän peruspääomansa. Loputtoman joustavina heitä ohjaa hätääntynyt halu sopia joukkoon ja he ovat jatkuvasti valmiita muokkaamaan itseään: rooliin, tilaan, tilanteeseen tai ottaakseen jotakin haluamaansa.
Pahinta olisi menettää markkina-arvonsa."
Huh, mikä helpotuksen tunne jälleen kerran hulvahtaa rintaan. Olen elänyt onnellisina aikoina! Peilinä se maailma, jossa eletään nuorta aikuisuutta juuri nyt.
Näen päivittäin kymmenittäin kloonattuja meikkikerrosten alle piiloutuneita nuoria naisia. Heistä suurin osa pukeutuu samalla tavoin. Peittämättä mitään. Laihoina kuin ongenkoukut. Mutkalle menneinä. Ympäröivän maailman vaatimuksesta. Tai sen, minkä media on heidän päähänsä vaatimuksiksi iskostanut.
Miten ihmeessä heillä jää aikaa huolehtia omasta kasvustaan... tutkia sitä, keitä he oikeasti ovat. Miettiä sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
Ei minunkaan ikäpolveni ollut nuoruudessaan ulkonäkö/muotopaineita vailla, eikä kai mikään polvi ole ollut. Mutta kyllä kasvot ovat tällä vuosisadalla kireämmät nuoresta alkaen kuin silloin ennen.
Ja itsekullakin kasvunpaikkoja on jäänyt tänne viidenkympin toispuolellekin. Mutta tää on kai sitä vanhuutta, kun mennyt tuntuu niin kauniilta karjalalaiselta.
No en myönnä. Löytyy sille muitakin perusteita, miksi ennen oli paremmin, ainakin kotoisammin ja arvokkaammin kuin nykyään...
Ja itsekullakin kasvunpaikkoja on jäänyt tänne viidenkympin toispuolellekin. Mutta tää on kai sitä vanhuutta, kun mennyt tuntuu niin kauniilta karjalalaiselta.
No en myönnä. Löytyy sille muitakin perusteita, miksi ennen oli paremmin, ainakin kotoisammin ja arvokkaammin kuin nykyään...
Taas punkee mielen päälle Fifty shades of Grey'n karmaiseva sanoma. Nuorille naisille ja miksei vanhemmillekin naisille. (Joiden uskottavaan imagoon mm. Briteissä kuuluu Fifty Shades kädessä julkisissa tiloissa, kuulemma.) Jotka haluavat pitää nuoruudestaan kiinni viimeiseen kasvojenkohotusmahdollisuuteen asti. Eli kun olet kiltti ja teet, mitä mies tahtoo, sinua (ehkä) rakastetaan omana itsenäsi In the end. Ehkä. Tai sitten ei.
Se on kamalaakin kamalampi elämänohje. Ja vielä tunteiden kautta, sadomasokistisromanttisessa asussa syötetty ja siksi niin tehokas. Kaikessa kiihottavuudessaan pelottava. Pelottavuudessaan kiihottava.
Mihin päädyn tässä rönsyilevässä ajattelussani?
Minun sukupolveni, suhteellisen paljon lukevan sukupolven - juu, saa lukea että ilkuttujen keski-ikäisten kulttuuriakin ylläpitävien naisten - inhimillisemmän elämänasenteenkin myötä, myös toisenlaiset kirjat, toisenlaiset arvot ja toisenlaisen maailman tiedostaminen ja tunteminen saa huomiota.
Minun sukupolveni, suhteellisen paljon lukevan sukupolven - juu, saa lukea että ilkuttujen keski-ikäisten kulttuuriakin ylläpitävien naisten - inhimillisemmän elämänasenteenkin myötä, myös toisenlaiset kirjat, toisenlaiset arvot ja toisenlaisen maailman tiedostaminen ja tunteminen saa huomiota.
Hyvähyvä Sofi Oksanen, joka, paradoksaalista kyllä ulkomuotopanssaristaan, ja sukupolvestaan huolimatta, kirjoittaa tärkeitä, rohkeita ja viisaita kirjoja. Ja osaa ne vielä markkinoida niin kuin ei kai kukaan tätä ennen tässä maassa. Saa aikaan valtavia ihmisten liikehdintöjä ympäri maata, ja maailmaakin. Käyttää loistavaa liikenaisälyään kirjallisuuden hyväksi. Hyvän asian.
Eläköön fiksut ajattelevat nuoret naiset! Ja vähän vanhemmatkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti