Eilinen työpäivämme alkoi vanhan kärttyisen elämäänsä tympääntyneen ukon kolmeneurontussijupakalla. Ukot vaihtuu, asia ei. Hassu ilmiö sinänsä. Oli ajellut, muka, 60 kilometriä vain valittaakseen. Ei halunnut ensin edes rahojaan takaisin, halusi vain läksyttää meitä, mutta heltyi lopulta, rahoille. Anteeksi emme saaneet. Emmekä enää tule saamaan tilaisuutta kyseisenlaisen tavaran myyntiin hänelle. Voi hitto!Tämä oli pieni myönnytys kainuulaiselle kansanperinteelle. Negatiiviselle puheelle. Mutta vain siksi, että kun hehkuttelen kohta tätä päivää, niin kontrastit on kohdallaan.
Tänään oli (taas) päivien päivä. Työpäivien.
Miten mukavaa myyntityö voikin olla! Vaikka totuuden nimissä ei minusta olisi minkään muun myyjäksi kuin kirjojen. Vähän siinä sivussa tulee myyskenneltyä kansioita, muistikirjoja, karttoja ja korttejakin. Mutta vain kirjat ja niiden ostajat saavat minut hurmoksiin.
Ensimmäinen ilahduttava asiakas oli jääkäriherrahenkilö, jolle myin aapisen ja satukirjan. Tervehdys vain, jos toteutit uhkauksesi, ja tulit lukemaan näitä riipustuksia.
Miä pidän lupaukseni ja kirjoitan sinusta.
Jääkäriherralla - oikeasti hänellä on jokin muu titteli (muukin kuin asiakas) mutta pidän tästä - on psykologista silmää, ammattinsakin puolesta, sillä jo toisessa lauseessa hän kehaisi myyjää hyvistä aikaisemmista suosituksista. Paitsi tuloksellinen ostojamyyntitapahtuma, siitä kehkeytyi melkoinen keskustelukin. Johon jossain vaiheessa liittyi eräs vanhempi rouvashenkilö. Ehdimme puhua paitsi pienistä prinsessoista niin myös aapiskokemuksista ennenmuinoin, iästä, pihiydestä ja tuhlailusta, rahanarvosta, nykyisistä asevelvollisista, ja jotain yleismaailmallistakin taisimme sivuta. Paha kyllä, jossain vaiheessa on keskustelu aina lopetettava ja palattava varsinaiseen hommaan. Ehkä herra jääkäriherra jatkaa keskustelua kanssani tällä foorumilla vaikka... Tai ainakin seuraavalla kerralla kirjahyllyjen lomassa. Kiitos kuitenkin tämänpäiväisestä!Keskivertoilahduttavia asiakkaita kävi kaiken päivää. Onneksi, sillä kollegani Anne hälyytettiin kanssani töihin vapaapäivänä. Jos tussistatakkuuntuneita olisi ollut enemmän, hänen vapaapäivän menetyksensä olisi ollut kurjempi. Nyt päivä meni kepeissä tunnelmissa. Saimme eräältä asiakkaalta jopa torinraikkaat omenat. Kaverilta, juu, mutta silti. Maistui se. Myyntityö.
Toinen erityis-specialasiakas oli tänään eräs Helena, jonka kanssa olemme jääneet suustamme kiinni useamman kerran. Hän on jokakertainen ilo myyjättärelle. Ja ihan myös kanssaihmiselle. Sain häneltä männä talvena loistavaa palvelua eräässä ikävämaineisessa virastossa. Ja pääsin vastapalvelemaan häntä myöhemmin kirjakaupalla. Nyt olemme kavereiksi ryhtymistä vaille. Keskustelujen seurauksena. Olemme puhuneet lukemisen lisäksi ainakin pienistä elämäniloista. Monista.
Tervetuloa kuulolle, Helena, ja keskustelemaan, jos tulit tänne saakka! Kumpikaan meistä ei palvele asiakkaita hyvin sen takia, että siitä jotain erityistä palkkaa saisimme, väittäisin. Mutta hyvillä mielin otamme vastaan sen, mitä kontakteista seuraa. Parhaimmillaan tätä. Ihmisten kohtaamista. Oikeasti.
Kiitos tämänpäiväisistä.
Se on niin pienestä kiinni. Läsnäolemisesta, kiinnostuksesta toisia ihmisiä kohtaan, ja elämää. Kohtaamisten määrät ja laadut.
Kohtasin. Lupasin. Kirjoitin. Höpinöitä.
Kohdataan taas. Toisessa kohdassa. Ja tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti