Siunattu facebook

Tapasin Ollin.

Olemme keskustelleet kirjakaupalla lukemisesta jokusen kerran. Ja baarissa musiikista. Rönsyilleet aiheesta sivummallekin - adhd:sta tai muusta syystä. Vaikka eihän muu elämä vierasta ole kirjallisuudelle eikä musiikillekaan. Puheiden päätteeksi löimme kättä päälle, että marraskuussa pidetään Baronissa ukulele-kurssi. Meidän myötävaikutuksellamme. Vaihdoimme tietoja ryhtyäksemme facebook-kavereiksi. Ettemme unohda.

Tapasin Marjan.

Huomasimme sielunsiskouden kirjallisuusterapiakurssilla. Vaihdoimme muutamia kauniita sanoja puolin ja toisin säpostissa. Ryhdyttyämme fbkavereiksi on tapahtunut monta ihmeellistä asiaa. Olemme kohdanneet toisemme. Oikeasti kohdanneet. Ja lisää kohtauksia on tulollaan.

Tapasin...

Näitä tarinoita on moniaita j.fl. (jälkeen facebookiin liittymisen eli 4. lokakuuta 2007). Olen fbn ansiosta käynyt purjelentämässä, kirjoittanut improrunoja radioon, alkanut pitää julkista blogia, tavannut uusia ihmisiä, pitänyt yhteyttä vanhoihin, käynyt kylissä ja tapahtumissa extempoore ja vähän pidemmilläkin tähtäimillä, kuullut musiikkia ja lukenut juttuja, joista en tietäisi mitään ilman fbkavereiden myötävaikutusta, jakanut iloja ja saanut myötätuntoa... yms yms yms yms...

Siksi saan hepandereita yksisilmäisistä, vai pitäisikö sanoa yksikaistaisista fbkriitikoista. Luin jonkun jutun jossain sivustolla ja rupesin väittämään vastaan tuolle tuntemattomalle kritisijälle.

Juuei facebookiin ole välttämätöntä mennä. Elämää ilman facebookiakin on. Hyvää elämää. Mutta se, mitä siellä roikkuminen itsekullekin tarkoittaa, on suhteellista. Samanlaista kuin muutkin suhteet elämässä, väittäisin. Jos on pinnallinen live-elämässä, niin on sellainen fbssa. Jos ottaa ihmiset vakavasti elämässä, niin samoin heidät kohtaa fbssakin. Sitä paitsi, fbkeskustelut ovat monesti liveä, eläviä sekä ajallisesti että kaikessa värikkyydessään. Ja eikähän siinäkään ole mitään pahaa, jos on kevyesti kuulolla sellaistenkin kavereiden kanssa, joihin ei ilman fbtä pitäisi minkäänlaista yhteyttä, paitsi satunnaisesti tapaisi. Iloa voi saada sitäkin kautta. Kummallekin.

Siksi ärsyynnyn myös esim. Isä Peen puheista kirkossa. Kun hän keuhkoaa sähköisen median vastaisuuksia joka saarnassa. Kyllä vain, tänäänkin hautajaisissa. Voi että! Etten paremmin sano. Jokainen tekee makkaran mieleikseen, sanoi entinenkin kollega. Fb-makkarankin.

Ja se vasta paskapuhetta on, että ihmiset muka olisivat enemmän tekemisissä toistensa kanssa kodin ulkopuolella, jos eivät olisi fbssä. Höpöhöpöjahuomennalissää! Jos he eivät olisi fbssä, he eivät lähtisi yhtään enempää kylille ja kyliin, tai kilauttaisi kaverille. Kotonaan yskiskelisivät yksikseen. Huuhaisivat kuka mitäkin, omiaan. Toljottaisivat teeveetä kuten ennen vanhaan tai syljeskelisivät kattoon. Eivätkä lähtisi edes ulkomaille Sotkamoon. Olen varma.

Minun elämääni facebook on uskomattomalla tavalla rikastuttanut. Se on silkka ilo. Olen siitä niiiin kiitollinen. Mikäs sen mukavampaa kuin joskus yksinollessaan tsättäillä kaverin kamssa. Hyvässä lykyssä saatetaan lähteä samoin tein yhdessä oluselle, tai lounaalle, tai kävelemään, tai kirjoittelemaan, tai... Tai sitten vaan osoitetaan olevamme olemassa toisillemme, välittävämme toisistamme, iloitsevamme yhteisistä hetkistä, facebookilla tai ilman.

Huutelen (ainakin) kolminkertaisen Eläköön-huudon facebookille!!!
-

ps. Herraisä, onko siitä jo niin kauan, kun kaikki hyvä facebookin tarjoama on ollut elämässäni läsnä?!??? Aion juhlia viisivuotista fbtaivaltani tuona merkkipäivänä, 4.10.2012. Skoolia!!!