Tytöttelyistä

Heikki Aittokoski kolumniseerasi eilissäpäivänä Hesarissa otsikolla "Keski-ikäisen kaljumiehen ärähdys" tytöttelystä ja pojittelusta. Molempia olen kuullut ja nähnyt.

Tytöttely todellakin kiivastuttaa. Siihen aikaan kun nettitreffisivustoilla humputtelin, sain kilareita tytöttelystä. Kaikki miehen mahdollisesti keräämät pisteet nollaantuivat, kun muutuin tytöksi. Pidin joka kerran kiihkeän puheen siitä, että olen nainen. Ei siinä auta selitykset, että sehän on kohteliaisuus, jos viisikymppinen nainen on vielä kuin tyttö. Vähättelyä mikä vähättelyä. Piste.

Pahimmalta kuulostaa, kun nainen menee tuohon kliseiseen naismies-kuvien ylläpitämiseen. Viime viikolla Levylautakunnassa (Yle Radio Suomi) Tarja Närhi sortui moiseen. Kun ainoa miesvieras kertoi puhtaasti musiikillisesta ilosta olla mukana raadissa, niin TN loihe lausumaan, jotenkin niin, että "ei siis ainoa juttu olekaan, että saat olla studiossa kolmen kauniin naisen kanssa". Haloo! Jos on niin fiksu mies, ettei niin sano (ainakaan ääneen), niin pitääkö naisten ite.

En myöskään innostu siitä miesten lausumasta, että "olen ikuinen pikkupoika". Samaisilla ihmissuhdefoorumeilla saarnasin myös tästä aiheesta. Aikuisen pitää olla aikuinen. Siinä mielessä, että kantaa vastuun sanoistaan ja teoistaan. Lapsellinen saa olla. Leikitellä, heittääntyä ja olla avoimen utelias, kokeilla. haaveilla ja uskoa elämään. Lapsen lailla. On syytäkin olla lapsellinen, jos haluaa pysyä hereillä ja elossa. Mutta keskustelujen myötä tajusin, että sitä kyseiset miehet eivät tarkoittaneet.

Kolmas minua provosoinut termi nettitreffeillä oli 'seikkailu'. Kannatan seikkailumieltä elämässä. Se tekee elämää mahdollistavammaksi, moninaisemmaksi, onnellisemmaksikin. Mutta tuolla se tarkoitti vain kokeiluja seksin suhteen. Että jos vaikka joskus takaapäin tai suuseksiä. Hohhoijaa...

Ja oli vielä neljäskin. Olenko minä jotenkin herkkä sanavalinnoille?! Myönnän: olen! Sanavalinnoilla on valtavan suuri merkitys. Siksi kai rakastan runouttakin.

Niin, siitä neljännestä. "Tehdään yhdessä kaikkea kivaa." Mitä se olisi, kyselin. Enemmistö ei osannut nimetä mitään. Jotain matkustelua, kynttiläillallisia... ja varmaankin sitä seksiä muulloinkin kuin lauantai-iltaisin saunan jälkeen. Juu juu. 

Viime aikoina korvani ovat tytöttelyn ja pojittelun lisäksi herkistyneet myös homotteluun. Ei baari-iltaa ettei joku sano "se on homojen hommaa" tai muuta sinne päin. Joskus tuntuu, että siitä on tullut yleisnimitys kaikelle sellaiselle tekemiselle mitä sanoja itse ei arvosta, ymmärrä tai kannata. Mutta se on rumasti sanottu. Yhtä ihmisryhmää ohimennen, ehkä ajattelematta halventavaa. Mieluummin sitten vaikka 'hullujen hommaa'. Hullu on sentään kevyeksi muuttunut ilmaisu, varsinaisesta merkityksestään etääntynyt. Vai ajattelisinko toisin, jos olisin töissä hullujenhuoneella...

-

Aloitin pari viikkoa sitten kirjoittamisen perusopinnot Snellman-yliopistossa. Kirjoitin itselleni uuden identiteetin: Rva Klisee. Syystä, että elän kliseen toisensa jälkeen todeksi. 

Rva Klisee sanoo täältä tähän: "Sanoista miestä, sarvesta härkää." Ei pidä sanoista provosoitumisen loppuman. Minulta.