Villasukka sentään!

Villasukka sentään, se on taas syksy! Ja se on jo pitkällä.

Niin pitkällä, että villasukkakausi on alkanut. Jalassahan niitä tulee pidettyä vuoden ympäri, mutta nyt niitä pitää (lue: saa) taas kudoskella. Tarvitseville. Joita joka vuosi on vastaan tullut. Saman verran kuin sukkiakin on välivarastoon kertynyt.

Syksyn ensimmäisen virikkeen sain Generaattorilta, kun sinne kaivattiin parittomia villasukkia, esityksen rekvisiitaksi. Voihan sitä kutoa uudetkin parittomat sukat! Stagelle on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Vaikka villasukissaan. Taisivat kuitenkin saada valmiiksiparittomia sukkia tarpeeksi. Voin lahjoittaa em. sukat Pelastusarmeijan joulupataan. Mikä on perinteinen joulueleeni viime vuosilta.

Niin juu, en malttanut olla kutomatta parittomalle paria.

Lankojahan minulla on. Sen jälkeen kun villasukkatartunnan sain, tammikuussa 2008, kauppojen alennuskoreista ja vähän ylennysmyyntihyllyistäkin on kaappiini kulkeutunut sukkalankakerä kavereineen. Ja olen kutonut sukkia muistakin kuin sukkalangoista.

Olen pitänyt sukistani kirjaa. Tulen hyvälle mielelle sukkalistaa lukiessani. Muistan saajien ilon. Minun kökkösukistani, jotka eivät ole mitään käsityötaidonnäytteitä vaan ihan tavallisia sukkia. Paitsi, että nykyään ne ovat enimmäkseen plus-sukkia. Positiivisuussukkia, joissa on tavaramerkkinäni plussien rivistö sukan kärjessä. Muunkinlaisia saattaa syntyä. Jokaiset sukat ovat phiilispohjalta väkerrettyjä, aina vähän erilaisia. Ja useimpiin sukkiin sisältyy jokin piskuinen virhe. Symbolina elämälle, sen armollisuudelle.

Juhlavuonnani - kun täytin 50 vuotta - kudoin viidetkymmenet sukat. Siis syntymäpäivästäni seuraavaan syntymäpäivääni. Lahjoittelin niitä sinne ja tänne. Niitä on kirjaimellisesti ympäri maailmaa. Ja itsellänikin on sävysävyyn joka asuun sopivia villasukkia.

Kudon villasukkia sekä tilauksesta että silkasta ilosta. Tyttäreni on luvannut ottaa vastaan kaikki sukat, joita hänelle liikenee. Poikani sanoi kolmansien jälkeen, että hänellä niitä on jo riittämiin, ei enää kiitos. Mutta tähän saakka sukille on ilmaantunut haluajia.

Ja ajattelin kutoa uudet PrinssiTuhkimosukatkin. Ne, jotka tulevat sopimaan kuin valetut elämäni miehelle. Yhdethän minulla jo oli, mutta jossain vaiheessa annoin ne pois, turhautuneisuuttani, kun Häntä ei kuulunut. Nyt toivo taas on elossa ja sukat on kudottava odottamaan. Sovitushetkeä.

Itsellenikin aion kutoa jokuset uudenlaiset sukat. Ainakin uudenväriset. Pidän villasukkia päivittäin. Ja öisin. Talvisaikaan joskus tarvitsen kolmetkin sukat päällekkäin, sillä lämpimät jalat on tunteista suloisimpia.

Villasukka lämmittäköön!