lauantai 13. lokakuuta 2012

Melkoinen Mankell kirjailijaksi

Että on olemassa vielä henningmankelleja. Jotka kirjoittavat kirjan toisensa jälkeen siksi, että heillä on yhäti uusia kiehtovia tarinoita kerrottavana, tärkeitä asioita sanottavana. Eikä vain siksi, että joka vuosi on julkaistava jotain. Samalla kaavalla kuin aina ennenkin. Että leivässä pysyisi. Enkä viittaa ainoastaan reijomäkeen, ja tuohon yhteen tarinaansa jämähtäneeseen surullisen hahmon turkulaisritariin.

Olen vaikuttunut Kirsten Jacobsenin kirjasta 'Mankell'.

Henning Mankellin kirjoja on julkaistu yli 40 miljoonaa. 40 miljoonaa!!! Niitä riittäisi tuhat Mankellin elämän jokaiselle päivälle, hän itse toteaa Jacobsenin kirjassa. Todennäköisesti joka hetki jossain joku lukee hänen kirjaansa. Hämmentävä mittasuhde.

Mankell kertoo uskoneensa aina, jo nuorukaisena, että hänellä tulee olemaan lukijoita, ainakin enemmän kuin kolmesataa. Ja niin on käynyt. Syyksi hän arvelee, että kirjoittaa kirjoja, joita itsekin mielellään lukisi. Niillä kirjoilla, joista hän pitää eniten, on eniten lukijoita.

Hän kertoo mielenkiintoisia puolia kirjojensa käännöksistä. Kiinalaiset kuulemma jättävät käännöskirjoista pois kaiken sellaisen, mistä eivät pidä. Todella hämmentävä ajatus. Tai siis tieto. Esim. suomalaisversiossa romaanista Kiinalainen on 580 sivua, kiinalaisversio on kuulemma ohut. Vaikka onhan amerikkalaisillekin aina tehty lyhenneltyjä versioita kirjoista, ettei se nyt sitten sen kummallisempaa ole. Mutta minua ajatus ei kuitenkaan miellytä. Onko kirja enää sama, jos sitä on muokkailtu noin paljon... Kääntäminen on vaativaa muutenkin, kun kääntäjän pitää päättää vaikeasti käännettävissä kohdissa, pitääkö kiinni enemmän ajatuksesta vai muodosta. Ja paljon muustakin. Hmmm...

Mankell on monipuolinen kirjailija, vaikka useimmille suomalaisille hän lienee pelkästään Kurt Wallander -mies. Hän kirjoittaa nuorten kirjoja, yhteiskunnallisia romaaneja ja näytelmiä. Hän tekee pohjoismaisista näytelmistä sovituksia Maputon teatteriin. Huikeaa jo ajatuksenakin. Sellaisen kun pääsisi näkemään. Vaikkei portugalista mitään ymmärtäisi, mutta tarinat ovat tuttuja, HeddaGablerit ym. Luovuutta tuollainen, jos jokin.

Aivan kuten Mankellin omissa kirjoissakin, myös Jacobsenin teoksessa Mankellista itsestään, yhteiskunnalliset asiat saavat runsaasti tilaa ihmistenkokoisten tarinoiden ohella. Mankell ottaa kantaa paitsi ruotsalaisen niin myös afrikkalaisen yhteiskunnan ongelmiin. Vaikka mikäs sen suurempi yhteiskunnallinen asia kuin ihmisyys.

Melkein liian hyvältä ollakseen totta kuulostaa sekin, että Mankell ei pröystäile rahoillaan, ole ylpistynyt tai kyynistynyt, vaan edelleen myös konkreettisesti toimii kannattamiensa asioiden ja arvojen puolesta. Jopa henkensä kaupalla joskus. Ja käyttää hallitusti rahojaan moniin epäkaupallisiin tarkoituksiin. Ei kahmi omaisuuksia itselleen, vaan jakaa ansaitsemaansa hyvää. Liikekumppani, ystävä Dan Israel sanoo: "Hänessä on muuan puoli joka on toisinaan vähän rasittava; hän yrittää joskus leikkiä Jumalaa. Mitä parhaassa tarkoituksessa tietysti, mutta hän haluaa järjestää kaikkien asiat ja hän luulee, että hänen kuuluu järjestää ne. Se on ainoa asia, joka on tuntunut minusta vaikealta sen jälkeen kun hänestä tuli todella suuri. Muuten hän ei ole muuttunut ihmisenä juuri lainkaan..." Silti paljon kertoo sekin, ettei hän ole siloitellut lapsiensa elämää miljoonilla. Vaikka huonoa omaatuntoa poissaolostaan heidän elämistään voisi hyvinkin olla tarvetta siloitella. Nykyajalle tyypillisesti rahalla.

Mankell yksinkertaistaa ajatuksensa kirjoista, lukemisesta, lukijalle. "Kirjailijan ja lukijan pitää päästä yhteisymmärrykseen monista asioista. Pitää arvioida äänensävy, rytmi..." Aivan.

Kirsten Jacobsen on kirjoittanut hienon kirjan, samansävyisen kuin Mankellin omat kirjatkin ovat. Vakavan, kiinnostavan, imussaan vietävän hyvän. Jossa kaikki ihmisen- ja maailmankokoiset ankeatkin asiat lomittuvat hyviin sanoihin, toivoon - vaikka kipeästi korjausta vaativat asiat etenevätkin surullisen hitaasti - ja viisauteen niin, että kirjan sulkee hyvillä mielin, hyvässä uskossa. Että maailmassa on myös hyvää, kaiken kamaluuden ohella. Sellaisten kamaluuksien, joista olisin itse mieluummin tietämättä. Kuten esim. 'Kennedyn aivoissa' annoin itselleni kertoa. Mankell ei anna meidän sulkea silmiä maailmalta.

Silti Mankellin henkilöhahmoissa on aina syvää inhimillisyyttä. "Kun luen, sijoitan omia kokemuksiani kertomuksien hahmoihin. Lukiessa voi hämmästyä, tai tunnistaa itsensä." Mankell toteaa. Siihen tapaan minäkin luen.

Seuraavaksi lukematta jääneet Mankellit  'Daisy sisters' ja 'Syvyys'.

-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti