Olen ollut useamman vuoden aika välinpitämätön säiden suhteen. Mikä tietysti on hyvinhyvin hämmästyttävää sellaisen hellefriikki-menneisyyden omaavalle kuin minä.
Männäelämässä piti joka vuosi varmistaa pari viikkoa pilvetöntä taivasta ja kolmeakymmentä astetta hipovaa lämpötilaa per kesä. Kreikassa ja muualla Välimerellä lomaillessaan saattoi suunnitella päivän touhut ja pukea päälle hellevaatteet katsomatta säätiedotuksia tai edes ikkunasta ulos. Ulkona oli takuuvarmasti riittävän lämmin. Jos jonain päivänä taivaanrannalla purjehti kolme pikkuruikkuista poutapilveä, siitä piti oikein erikseen mainita. Lomasäistä kyselijöille.
Tai silloin nuorna tyttönä, kun keväisin aloitettiin auringonotto eli lepolassissa makoilu saunan edustalla bikineissä ja villasukat jalassa. Että tarkeni. Rusketusraidat sai aikaan joka kesä. Muutkin kuin minä, joka ruskettun, kun vähänkin käsivartta auringonvalolle altistaa.
Tämä kesäkin on minusta tähän asti ollut ihan ok. Keski-ikäinen kroppani ei enää jaksa helteitä, ei ainakaan niitä kostean hikisiä helteitä, joita ne Suomessa viime kesinä ovat olleet. (Siksi en mitään thaimaidenlomiakaan haikaile, kun siellä on niin kosteata ja tukalaa, helteellä. Olen antanut itselleni kertoa.)
Mutta nyt, kun jokapäiväistä valitusta huonosta säästä on jatkunut pari kuukautta, alkaa minullakin olla mitta täynnä. Alan inhota näitä säitä. Mieleni mustenee. Ei säistä sinänsä, vaan siitä, etten jaksa enää kuunnella sitä yhtä ja samaa. Tyytymättömyyttä. Kun vettä sataa joka päivä. Kun on kesäksi viileää.
Voi voi.
Kesä on muutakin kuin sää. Ja varsinkin lomat ovat.
Varsinkin elämä on muutakin kuin säätä. Kaikkea muuta.
Onko se niin ihanan vapauttava tunne, kun säälle ei mahda mitään??? Analogista sille, ettei elämällekään voi. Elämälle aika moni väittää voivansa. Tai ainakin haluaisi voida. Siis hallita sitä. Jos vain osaisi. Mutta säälle ei mahda mitään. Saa ihan ilmaiseksi tekosyyn olla tekemättä joitain asioita, ja varsinkin saa olla tyytymätön tavalla, jota harvat arvostelevat. Säiden moittiminen on yleisesti hyväksyttävää marinaa. Tänä kesänä sitä saa harrastaa ainakin riittävästi, jos vain haluaa.
Sitä vain ihmettelen että. Olen esittänyt marisijoille vaihtoehdon, että varaisivat loman ajaksi matkan paremmalle rannalle. Lomasää olisi taatusti kesäinen. Mutta!!! He valitsevat mieluummin tällaisen kesän - ja valittamisen - kuin nautinnolliset helleviikot etelämmässä. Vedän tästä johtopäätökseni.
Vaikka kaikenlaisia tulevaisuuden visiota viritelläään, kukaan ei sitä vielä kai edes ennustele. Että joskus tulevaisuudessa saisi jokainen valita itselleen mieluisimmat säät. Joskus aikanaan puhuttiin, että suuren ja mahtavan naapurimme johtajalle järjestettiin pilvettömiä lomapäiviä hävittäjälentokoneiden hajotellessa pilviä, tai jotain... Mutta meidän lie tyytyminen tähän. Ainakin toistaiseksi.
Edelleen on niin, että "Hän säät ja ilmat säätää". Eikä kukaan mahda Hänelle mitään.
Lopuksi pääsen tässäkin yhteydessä viisastelemaan ajatuksella, jota olen jankuttanut jankuttamasta päästyänikin.
- Hahaa!! Kukas se oikein itseään toisteleekaan jatkuvasti. Sehän se toisissa ärsyttää eniten, mikä itsessä.
- Juujuu, tiedetään...
"Se on viisas, joka nöyrästi myötäilee todellisuutta, tekee yhteistyötä väistämättömän kanssa. Kun lakkaa vaatimasta, alkaa helpottaa."
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti