Lukuviikko ja Vanhan kirjan päivä

"Kirjabloggaajat haluavat Vanhan kirjan päivällä muistuttaa niistä luetuista ja koetuista kirjoista, joiden parasta ennen -päivä saattaa kirjakaupassa olla jo ohi. Uutuuskirjat saavat paljon huomiota myös blogeissa. Niissä nostetaan kuitenkin jatkuvasti esille myös vanhempaa kirjallisuutta, sillä kirja ei happane vanhetessaan."

Vaikken varsinainen kirjabloggaaja olekaan, vain bloggaaja, joka joskus kirjoittaa kirjoista, tässä ja Lukeminen.fi:n sivulla Seuraa sivuista -blogissa, haluan osallistua kampanjaan, joka on jatkuvasti voimassa minun kirjasydämessäni.

Kun vielä niin sopivasti sattui, että haluan hehkuttaa Camille Laurensin 'Mieheni' - kirjaa (WSOY 2001). Koska, kuten ystävättäreni, jolle sen luettuani lainasin, alkuun päästyään totesi: "Joka sivulla on jotain mikä kolahduttaa, osuu ja uppoaa."

Luin kirjan hitaasti, mitä suurimmalla nautinnolla. Sekä kielen, rakenteen että ajatusten tähden.Vähän väliä piti pysähtyä hengittelemään ja ihailemaan.

"Minun äidinkieltänikö? Sitäkö te haluatte kuulla, oletteko varma?
Saatte kuulla sitä. Lupaan että saatte vielä joskus kuulla sitä.
Haluatteko sitä todella? Vai onko se uteliaisuutta? Ettekö te pelkää, ettekö kauhistele huutavaa ääntä? Ettekö pelkää rakkautta, naisten rakkautta?"

'Mieheni' on rohkea, oivaltava, hienosti ja omanlaisesti kirjoitettu autofiktio.

"Miksi minä en puhu koskaan äidistäni... Ai, te olette huomannut... Siksi, että äitini on yhtä kuin minä. Minä olen hänen sisällään, ymmärrättekö, olen aina ollut hänen sisällään. Tiedän hänestä kaiken, ymmärrän häntä sisältä käsin, mitä minun pitäisi sanoa? Tytär on aina jonkun naisen sisällä. Mutta isä on eri juttu - mies. Hän on vieressä, minä olen vieressä, siinä on välimatkaa, erilaisuutta, välissä on ylittämätöntä tilaa..."

Aivàn.

".. Camille, joka jo yrittää tutkailla valokuvaajan katseesta mahdollisuuttaan olla rakastettu, ansaita rakkautta, aivan kuin rakkauden voisi jotenkin ansaita."

Niih.

"Kun hän tapaa miehen, joka miellyttää häntä, hän ei koskaan mieti - eikä koskaan kysy - onko mies yksin.
Periaatteessa kaikki miehet ovat yksinäisiä."

Ohho.

"Minä haluan olla toiselle tuntematon maa, en sellainen, jonka valloittamisesta, alistamisesta tai polttamisesta hän haaveilee, vaan sellainen jota hän haluaa tutkia, niin, tai sellainen josta hän haluaa ottaa edes vähän selvää. Minä pidänn tutkimusmatkailijoista, miehistä jotka ovat uteliaita tietämään naisista ja siitä osasta itseään joka piilee toisessa näkymättömänä, hämäränä ja haluttavana."

Niin minäkin.

"...ajatus, että jos kaikki miehet ovatkin veljiä keskenään, niin onneksi kaikki naiset eivät sentään ole heidän sisariaan."

No just.

"Miehissä hän pitää vapaasta aaltoliikkeestä, kiinnityksestä joka jättää tilaa, siteistä jotka sallivat liikkumisen.
Periaattessahan kaikki miehet ovat kiinni jossakin. Mutta joillakin on pelivaraa."

Sinäpä sen sanoit!

"Minä en nyt puhu, jotta te sanoisitte "niin", niin se on, siinä kaikki, minä vaikenen kuullakseni teitä, tehdä ette sano mitään, mutta minaä haluan teidän puhuvan, haluan teidän äänennen tulevan luokseni, koskettavan minua. Odotan että sanoisitte "niin" kuten viime kerralla, kun lopetin puhumisen, silloin te parin minuutin päästä sanoitte "niin", ihanalla äänellä niin, en osaa sanoa sitä yhtä hyvin, mutta minä muistan sen, niin, sanoo mies joka rakastaa naista, niin, kuin tulisitte hakemaan minua täältä ,missä olen, olin miten kaukana tahanasa te tulisitte, sellaista minä haluan, haluan että sanotte sen niin moneen kertaan että minä vihdoinkin ukson, että se vihdoinkin avaa minut ja jättää auki, niin, kun te sanotte "niin, sillä tavalla, se kuulostaa rakkaudelta, niä tiedän, minun pitäisi vaieta, minä poltan sillat takanani, tiedän, te ette aio totella minua, taitaa käydä päinvastoin, te varotte kovasti sanomasta niin, minä tiedän, te jätätte minut hiljaisuuteeni, suruuni, kuolemaani, kun te yhtä hyvin voisitte sanoa vielä toisen kerran yksinkertaisesti niin."

Oi joi.

"Kun sellaista näkee miehen silmissä, olisi tietenkin syuytä lähteä karkuun, paeta. Usein sitä kuitenkin jää. Naiset etsivät elämänsä miestä, mutta joskus tämä muistuttaa heidän kuolemansa miestä, joskus mies on sama."

Aattelepa sitä.

"Niin, miehet ovat kuin isoja lapsia. he lähtevät, enkä minä pidättele heitä. He ovat vapaita - he ottavat vapauksia, rakkautta ei ole olemassa, on vain rakkaudenosoituksia, eikö se ollutkin niin? Vartalo on ainoa rakkaudenosoitus - tai ei oikeastaan, ei se ole ainoa: vapaat miehet voivat lähteä, mutta joskus he jäävät - kaikkein kaunein rakkaudenosoitus on, että ottaa vapauden jäädä silloin kun voisi lähteä pois."

Juurikin niin. Vai onko sittenkään...

Sanat eivät riitä kertomaan. Huokailen. Kiitän onneani, että olen tämän kirjan intuitiolla joskus alehyllystä
mukaani kopannut. Ja että onnekkaasti satuin muutama viikko sitten surffailemaan sivulle, jossa se ohimennen mainittiin. Ja että muistin kirjan kannen perusteella sen olevan hyllyssäni. Ja että lukemaan ryhdyin.

Kymmenen pistettä ja viisi tähteä. Plus. Plusplus.

Osaisipa kirjoittaa kuin Camille Laurens!

Suosiooni suljen tämän kirjan. Kaikkien aikojen TOP10iin, varauksetta.

Hyvää Agricolan päivää suomen kielen rakastajille ja sitä muuten vaan käyttäville!!!

-

ps. "Ystävyys on hänelle aina surullinen asia, se on tavallaan rakkaussuru."