Lahjoittamisen lumo 2

Olin tänään kuulolla seminaarissa, jossa kerrottiin, että Pohjanmaalla ollaan terveempiä ja elinvoimaisempia kuin muualla Suomessa. Koska siellä talkooperinne elää edelleen. Yhdessä tekeminen ja onnistuminen tuntuu hyvältä.

Minä uskon sen. Olen ollut monessa hommassa mukana, sellaisessa, jota voisi kutsua talkoiksi. Kun yhdessä tehdään ilmaista työtä jonkun päämäärän eteen. Mukana olemisen ilosta.
Lauluyhtye Alli oli välillä valmis maksamaan itse siitä, että pääsi esiintymään yleisölle. Lauluja, joiden eteen oli nähty vaivaa viikonloppu jos toinenkin.
Kainuun lausujien esitykset valmistellaan pyyteettä. Ne pienet korvaukset esiintymisistä, joita joskus saadaan, menevät Lausujien kassaan yhteiseen hyvään.
Runoviikko Kajaanissa perustuu talkoolaisten vapaaehtoiseen panokseen tilaisuuksien emäntinä ja ovimiehinä.

Tänä kesänä olin myös mukana toisessa kainuulaisessa tapahtumassa, Kuhmon kamarimusiikissa, jonka sujumisen edellytys ovat sadat talkootyötunnit. Eräs vanhempi kahvinkeittäjärouva Kontion koululla kertoi minulle, tiskarille, ettei hän ollut 20 vuoteen käynyt yhdessäkään konsertissa, vaikka se olisi ainoa palkkio, jonka talkoolaisena toimimisesta saa. Hän oli ollut mukana kaikki ne vuodet ihan vain mukanaolemisen ilosta. Kyllä siinä pitää jotain kummaa vetoa olla. Kuulumisessa ryhmään. Yhdessä tekevien ryhmään.

Viimeisin vapaaehtoinen (lue: palkaton) homma, jossa olen mukana on 'Pieni lyhytelokuvayö'. Kaverini Markku Heikkinen, dokumenttiohjaaja, oli kehitellyt mielessään ideaa tapahtumasta, jossa kajaanilaisille tuotaisiin nähtäville suomalaisten lyhytelokuvantekijöiden tekosia. Ilmaiseksi. Harvinasta herkkua täällä periferioissa.
                                     

Markku kokosi yhteen asiasta kiinnostuneita kajaanilaisia tuttaviaan. Ja kun monta kylähullua katsoo toisiaan silmiin, alkaa syntyä. Huolimatta siitä, että skeptisimmät eivät usko hommaa polkaistavan parissa viikossa ilman rahaa. Näinä kolmena valmisteluviikkona asiat ovat loksahdelleet kohdalleen. Yksi on ottanut hoitaakseen yhden homman, toinen toisen, kolmas seuraavan, ja niin kaikki alkaa olla valmista huomiseen h-hetkeen.

Kajaanissa on valtavasti kulttuurijuttujen tuottamiseen liittyvää osaamista. Tekijöitä on vaikka mihin hommaan. Sivusta saa ihailla ja ihmetellä. Eikä kukaan ole kyselemässä palkkion perään. Porukka uskoo asiaansa, hoitaa hommansa ja tsemppaa toisiaan. Pienestä voi lähteä ja saada aikaan jotain uutta, erilaista. Joka tuottaa kanssaihmisille iloa. Myös yleisöille. Ei vain tekijöille itselleen. Vaikka sekin on merkittävää, ei kai tällaista muuten tehtäisi.

Aina välillä sitä miettii, mihin kaikkeen tulee lähteneeksi mukaan. Kun mahdollisuuksia tekemiseen tulee jatkuvasti eteen. Mutta heti seuraavassa hetkessä on ihana kuulua porukkaan, joka toimii ja saa aikaiseksi - kts. Kainari. Ihan sulasta hulluudesta. Elämänilosta.

Tekojaankin voi lahjoittaa, talkoilemalla. Kiitti kaverrrit!

-