Torstin äärellä istunut

Parisen vuotta olen ohjannut kirjoittajia. Oma kirjoittamiseni on jäänyt vähemmälle. Siitäkin syystä pudotin toivomusruukkuuni useamman kerran toiveen kirjoittajakurssille pääsemisestä. Halusin, että omaa kirjoittamistani ohjattaisiin ja siinä sivussa saisin oppia kirjoittamisen ohjaamista.

Huhtikuussa päätin, että tarjoan itselleni lahjan. Surffailin netissä kirjoittajakurssiesittelyjä ja arvuuttelin, mikä sopisi minulle. Oheinen Veli Timoteuksen (Timo Mertanen) Facebookiin ottama kuva sai minut valitsemaan Valamon 'Luovan kirjoittamisen' kurssin. Ihan silkasta intuitiosta.
Torsti Lehtinen oli minulle lähes tuntematon nimi. Vaan eipä ole enää. Se on minulle Nimi.

Torsti on hämmästyttävä persoona. Nöyrä ja vaatimaton mutta silti runsas ja värikäs. Elämänsä kokoinen ja näköinen. Kirjailijana monipuolinen ja taitoisa. Opettajana intuitiivinen, riskirajoilla liikkuva mutta äärimmäisen humaani ja kannustava. Hän saa kaiken kääntymään opiksi ja hyväksi. Uskomattomalla tavalla.
Torstin lukeneisuus ja yleissivistys on hätkähdyttävä. Hän on tehnyt elämänsä aikana... tai siis mitähän hän ei olisi tehnyt.

Hän on kirjoittanut elämänsä halki. Tuotannon laajuus ihmetyttää, kun tietää kuinka tarkkaan hän jokaisen sanansa tutkii ja koettelee. Saati kun tietää, millaisesta myllytyksestä hänen ajatuksensa ovat selvinneet ennenkuin hän ne meille opetuslapsilleen kertoo.

Kurssin päätteeksi mielessä kävi ajatus "Voi kun vasta nyt kohtasin hänet". Mutta saman tien tajusin, että "Onneksi kohtasin hänet juuri nyt". Olin valmis vastaanottamaan kaiken viisauden ja opin, mitä hänellä on tarjota. Ja jotkut runonikin olivat siinä mallissa, että sain jalat notkahtelemaan panevia arviointeja. Myös kanssakirjoittajiltani. Iloitsen Torstin ensisanoista, kun hän oli lukenut viisi irrallista runoani: "Tarja, nämä ovat runoja isolla ärrällä. Hyvässä runoudessa ylevä ja raadollinen kohtaavat. Tämä on värikäs soiva maailma." Kiitollisuuskirjanpitoon on kirjattavaa...

Torsti on sielunsukulaiseni. Tunnistimme monta yhteyttä. Pidämme erityisesti pienoisromaaneista (Aki Ollikainen ja Joel Haahtela). Ja novelleista. Ja laululyriikoista, kuten Tuomari Nurmion. Puhumattakaan kuvataiteista, filosofiasta, runoudesta, vedestä...Onneksi minulla on nyt Torstin 'Runoilijan Jumala', 'Sanojen avaruus' ja kohta muutama muu hänen kirjansa, jotka nettiantikvariaateista löysin. Kun olen kuullut Torstin puheita viikon verran, kuulen tekstit hänen ääneen lukemanaan, vaikka vain hiljaa silmiäni sivuilla liikutan.
Torsti tarjosi minulle silmiin katsoen oman elämänsä moton: "Olen rauhassa rauhattomuuteni kanssa." Ja ilahduin suunnattomasti, kun lähtiäisiksi Torsti halasi: "Sinulle ei tarvitse sanoa, että jatka kirjoittamista. Sinä jatkat."
-
Toiveidenruukkulappuun olen kirjannut ensisyksyisen reissun Valamoon. Joko Kuolemaa ja rakkautta, tai elokuvaa. Mutta Torstin ajatusten ja sanojen äärelle on päästävä uudeleen. Ehkä sinne tulee muutama muukin tämän kesän opetuslapsi ja toivottavasti jokunen uusikin janoava.