Kun äitini kuoli vuonna 1995, lukeminen, ja moni muukin minulle tärkeä asia, lopahti joksikin aikaa. Totaalisesti. Toinen kerta liittyy avioeroon. Kuvittelin, että kun asun itsekseni, minulla on aikaa lukea niin paljon kuin sielu sietää. Luin sen vuoden 2005 aikana tasan kymmenen kirjaa. En edes kirjaa kuukaudessa. Mutta yhden todella merkittävän kirjan luin juuri sinä vuonna: Tommy Hellstenin 'Saat sen mistä luovut'. Se on ainoita kirjoja, joita olen lukenut monta kertaa. Minun raamattuni se on. Aikuisiässä vain 'Kymmenen pientä neekeripoikaa' on tullut luettua yhtä usein.
Nyt on meneillään kolmas aika lukematon kausi. Eikä edellisistä kerroista äkkiseltään johdateltu päätelmä kymmenen vuoden välein iskevästä lukulamasta toteudu. Vaikka se kuulostaisikin kivalta. Harmi. Pidän sellaisista pikkutarinoista.
Lukemattomuus hiipi minuun hiljalleen. Ensin ajattelin sen liittyvän lukupiireihin. Kun siis sen syitä aloin tutkiskella. Saatuani sen, mistä olin vuosia haaveillut, ja siinä sivussa tuli pakkoja lukea, jokin minussa alkoi harata vastaan. Tendenssi sai lisävoimaa kirjakaupassa työskennellessä. Latelin hyllyihin sadoittain uusia kirjoja, jotka vaikuttivat todella kiinnostavilta. Jotka minun pitäisi lukea, mielestäni pitäisi. Käsieni läpi kulki sellaisiakin kirjoja, joita en muutoin olisi noteerannut lainkaan. Ja lukemattomien kirjojen kuvitteellinen pino kasvoi kasvamistaan. Ei auttanut tyynnyttely, ettei kukaan ehdi lukea kaikkea. Ei edes puolia, tuskin murto-osaa siitä minkä haluaisi, toivoisi lukevansa.
Lukemiseni tyrehtyi minimiin. Luin lukupiirikirjat. Viime tipassa usein, mutta luin. Ja runokirjoja esitystarpeisiin. Joitain ammatillisia kirjoja. Kantelin kirjakaupasta kotiin lukemisenarvoisia ihanuuksia, jotka tallensin kirjastotiedostoihin ja asetin oikeanväriseen hyllyyn aakkosiin. Osa jäi lojumaan erinäisille pöydille ja tasoille muka lukemista odottelemaan. Yöpöydällä aina yömyssytarpeita. Vain harvat sain luetuksi.
Omatuntoni toruu minua. Kuinka saatan olla lukematta. Aikaa minulla kyllä olisi.
Olen nyt vakaasti päättänyt lukea enemmän. Sille saattaa käydä samoin kuin muillekin hyville, omasta pakosta tehdyille päätöksille. Mutta...
Yritän kepulikonsteja. Aion esimerkiksi lukea sellaisia kirjoja, jotka eivät ole ihan minun genreäni. Jotain vain sinne päin, tai ehkä vielä vähemmän. Luin juuri Tuomas Kyrön 'Urheilukirjan' ja pidin siitä. Aloitan seuraavaksi 'Joulutarinoita', Lehtolaisen, Marklundin, Mankellin ym. rikosjuttuja, kai. Olenhan menossa dekkarinovellikurssille. Ja mina kiehtovat uudet näkökulmat perinteisiin asioihin, kuten jouluun.
Ehkä tästä seuraa vielä jotain hyvääkin lukijalle minussa. Tai tietenkin seuraa.
Ja mukaellakseni Kaj Chydeniuksen lausumaa, loihen: Mikäs se sellainen lukija on, joka aina lukee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti