Tunnettavaa musiikkia

Musiikki on minulle jokapäiväistä ihastusta, ihailua ja iloa.

Kiitos mm. Feispuukin ja Juutuupin uutta musiikkia löytyy jatkuvasti. Se voi olla jotain ihan uutta, tai sitten minulle uutta vanhaa, joskus jopa todella vanhaa.

Tulin ajatelleeksi, että voi voi, kun en ennen tajunnut tykätä Johnny Cash'ista, tai en tiennyt mitään Talking Head'istä. Sitten äkkäsin, että kun löytää uuttavanhaa, freesejä musiikillisia ihastuksia ja jopa rakkauksia piisaa hamaan hamaan.

Yksi viimeaikainen musiikillinen hurahdukseni on ollut Tuure Kilpeläinen. Kun en taustakuuntele radiota, hän

oli mennyt minulta ihan ohi jo monta vuotta. Sitä paitsi 'uusi iskelmämusiikki' -leima on minulle monesti punainen vaate, tai oikeastaan harmaa, sillä en näe enkä kuule sitä.
Kun bongasin TuureKoon 'Eloon eloon!' -biisin, se teki minuun varsinkin ammatillisen vaikutuksen. Sitähän miä työkseni nykyään evankelioin. Eloa, iloa ja valoa. Halusin soittaa kyseisen kappaleen kasvuryhmässäni.

Kuten hyvällä musiikilla on tapana, TuureKoo vei minulta koko käden. Ostin hänen levyjään yksi kerrallaan. 'Ajatuksen voimalle'  höristin korvaani. Olemme TuureKoon kanssa samalla asialla, eri välinein. Hänellä on biisi ja minulla kurssi. (Tai minun kurssini tarkentui 'Ajatusten voimaksi'. Kun vankilassa on erilaisia voimia, niin tarvitaan monta ajatusta muutoksen aikaansaamiseen.)  'Yksinäisen miehen puku', 'Kanna mukanasi unelmaa', 'Pelko pois' sopivat myös ammatilliseen käyttöön.

Kuuntelin TuureKoon kappaleita ensin suht' kevyesti, mutta kun korvaan pisti huikeita lauseita, aloin kuunnella levyjä tarkemmin. Kun levyt on tuotettu hyvin, niitä kestää kuunnella. Enkä lajittele tätä musiikkia iskelmiin vaan johonkin muuhun... laulelmiin ehkä... Samaan kastiin kuin Bo Kaspers. Ja Tuomari Nurmio.
TuureKoon sanoituksissa on mainiota laululyriikkaa. Varsinkin huippulauseita. Jotka kolahtavat minuun. Joita aion työssänikin käyttää. Olen poiminut sanoituksista helmiä:

"On ikkunalaudalla kaktus, pölyinen, sitkeä
ja minä kaipaan rakkauden vettä niin että voisin itkeä."
"Povitaskussa sydämen mentävä reikä, narikkalappu ja hummaniheitä..."
"Pelko pois, pelko pois, ilman verkkoa ja valjaita minä kaadun, kaadun kohti valoa."
"Soratien kurvit sut heittävät joskus onnesta häpeään..."
"Tuol on naisia, joilla on äänekäs nauru, merkintöjä ceeveessä, ystäviä teeveessä, suutelevat poskille tapaamishetkellä, ilmaisevat itseään viidellä kielellä..."
"Viettää voi koko elämänsä vinossa... sanoa selkä väärään suuntaan kauniita unia..."
"Heikot naiset, ne vie mun voimat... Vahvat naiset, ne vie mun voimat..."
"Sinä olet vapaa niinkuin villiviini..."

Ja  'Ystävänpäivä'. Minun yksityiselämäni tässä ja nyt.

TuureKoolle kovastipaljosti kiitoksia!
-

Eilispäivänä musiikillisia helmiä esitteli minulle tyttäreni. Viksuja, ajattelevia, sanallisesti lahjakkaita nuoria musiikintekijöitä. Stig on hänen suosikkejaan enkä ihmettele. Stig vetoaa monella lailla.  'Laululeija' on kauniskin. Herra Huu: 'Työn välittämätön'. Juju: '7 ämmää'.  Ajatuksia, oivalluksia, sanallista taituruutta eikä musiikillisestikaan puuduttavaa kuten monet räppääjät, minun korvilleni.





Oli hauska tutustua.
-

Vaan välillä tulee pettymyksiäkin. Musiikillisia sellaisia.

Ismo Alanko on jo melkein kymmenen vuotta kertonut levyissään, mitä minulle kuuluu. Kaikki alkoi siitä, kun hän lauloi "Tulet siihen risteykseen, missä viitat vähenee..." juuri silloin, kun olin muuttanut pois perheeni luota. Ja selitti menneitäni, että " Siinä pienen itsemurhan tein, ihan pienen itsemurhan tein omaksi iloksein."
Sen jälkeen hän kysyi "Päästänkö irti vai pidänkö kiinni...". Ja määritteli pääni, jalopuisen 'Puupään'.
 "Onnellisuus" pohti elämääni monesta kulmasta. Ja sovitukset olivat aina vaan häikäiseviä.

Odotin paljon, kun uusin "Maailmanlopun sushibaari" oli tulossa julki. Siitä huolimatta, että levyn nimi oli minulle vieras. Huolimatta siitä, että levyä hehkutettiin etukäteen enemmän kuin lupaavaa olisi. Huolimatta siitä, että vaikka 'Harmaa on hyvä väri' oli osuva nimeltään niin hyvin mitäänsanomaton ennakkokuuntelulla.

Menneiden tähden juoksin heti levykauppaan ja istahdin kuuntelemaan levyä, jonka kansi on hieno. Erittäin hieno. Mutta levy oli suuri pettymys. En saanut siitä irti juuri mitään. En oikein edes kuullut, mitä siinä laulettiin. Vanhoissa levyissä on huippusanoituksia toisensa perään, hienoja sovituksia ja loistavasti tuotettua musiikkia. Nyt mätti kaikki.
Ainoa biisi, joka on entistä IsmoAlankoa laadultaan, on ensimmäinen eli 'Tukahdutettu tango'. 'Vanha nuorikin' menisi vielä hyvän seassa - vaikka siinä on kaksi suoraa melodiapätkää vanhoista biiseistä. (Hyvän uskoni mukaan tarkoituksella.) Mutta muut kappaleet ovat diipadaapaa, keskinkertaista mitättömämpää laululyriikkaa. Ja tuotanto tusinakamaa. Voi voi voi.
-

On tämä niin tunteellista, tämä musiikkiin suhtautuminen.

Onnekseni musiikkia tulvii huoneeseeni. Uuttauutta ja uuttavanhaa. Vanhaavanhaa ja vanhaauutta.

Sellaista se on musiikin suurkuluttajan elämä. Sanoja ja säveliä. Tunteella.

-

Ajatuksista ja hymystä

Olen oppinut ajatuksen voiman salaisuuksista jonkin verran. Ja ajatuksilla on voimaa. Voimakasta voimaa.

Yksi alan perusteos, elämäntapaoppaiden äiti, on James Allenin jo 1900-luvun alussa kirjoittama 'Ajatuksen voima' - 'As a Man Thinketh'. (Mikä ihana nimi!) Joka minulle luettavaksi annettiin männävuonna. 

Allen sanoo, että "Ihminen on ajatustensa herra. Hän on luonteensa tekijä, elämänsä muokkaaja, kohtalonsa rakentaja. Tämän hän voi erehtymättä todistaa, mikäli hän tarkkailee, säätelee ja muuntelee ajatuksiaan ja huomioi niiden vaikutuksia itseensä, toisiin, omaan elämäänsä ja olosuhteisiinsa..."

Olen harjoitellut ajatuksenvoimaa elämäntapana monta vuotta. Hyvin tuloksin. Yksi merkki siitä oli vierailuni yhden ystävän luona pari kesää sitten. Hän päivitteli puhe- ja ajattelutavassani tapahtunutta muutosta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hämmästyin kommentista. Olinhan pitänyt itseäni aina aika lailla positiivisena ihmisenä. Tarkemmin mietittyäni tunnistin tuon tiukkapipoisen suorittajan, hänet, joka ystäväni muistin mukaan totesi usein "ettei tästä kuitenkaan mitään tule". Tuo oivallus oli yksi parhaista Tampereen tuliaisista ikinä.

Kun jäin sapatille vuonna 2008 ja aloin kirjoittaa, sain idean ruveta kehittelemään kirjaa ajatuksen voimasta. Ohjekirjaa. Ei minun tarvinnut siihen kuitenkaan ryhtyä, kun Arto Pietiläinen meni ja kirjoitti sen. Joustavan mielen. Joka on mitä parhain opas, jos haluaa ruveta ajattelemaan toisin ja toimimaan sen mukaan. Yhtä hyvä opas on konkreettinen ja lohdullinen jatko-osa 'Joustava mieli parisuhteessa'. Suosittelen!

Ennen Allenin kirjan lukemistakin, sapattivuosinani minulla oli aikaa tehdä kaikenlaisia (ihmis)kokeita. Muutenkin kuin itseni suhteen. Sitähän minä tein hartiavoimin, kokopäiväisesti, itseni muokkaamista. Uskoin vakaasti pohojalaaseen sanontaan: "Haluakko nää olla onnellinen?! No, rupia olemahan!"

Otin tavakseni kuljeskella kaupungilla ja hymyillä vastaantulijoille, sanoa pieniä kauniita sanoja 'kaupankassoille' ym. kohdatuille ja se on vaikuttavaa.
Kajaanissa hymy tehosi hyvin. Vain harva vastaantulija jätti hymyilemättä minulle takaisin. Ja pieniin kohteliaisiin, iloisiin sanomisiin sain yleensä vastalahjaksi ainakin leveitä hymyjä mutta monesti myös yhtä nättejä sanomisia. Ne muutamat minuutit jättivät jälkiä. Vielä tänäänkin saan nauttia senaikaisista pikkutapauksista. Hyvänä palveluna, jopa kaveruuksina.

Helsingin keskustassa temppu ei tehonnut. Esplanadilla juuri kukaan vastaantulija ei katsonut minuun päin eikä ainakaan hymyillyt. Suorassa kontaktissa sentään yksi ja toinenkin antoi vastakaikua myönteiselle ilmeelle.

Allen kirjoittaa: " Keho tottelee mielen käskyjä, olivatpa ne sitten tarkkaan mietittyjä tai ohimennen ilmaistuja." On myös tieteellisesti todistettu, että aivot eivät pysty erottamaan aitoa ja tekohymyä. Jos hymyilet, ihan vain mekaanisesti, aivot antavat käskyn erittää mielihyvä- yms. myönteisiä hormoneja. Ja voilá! Kohta olet hyvällä mielellä, oli alkumielialasi mikä tahansa. Positiivinen noidankehä, iloluontoisen noidan.

Sitä hyväksikäytän nykyään ihan automaattisesti. Aamuisin tuossa työmatkalla viimeistään, Lönnrotin- ja Pohjolankadun liikennevaloristeyksessä, otan aina hymyn kasvoilleni eikä sitten muuta tarvitakaan. Aloitan työpäiväni hyvillä mielin. "Huomenta, Sunshine!" sanoi kollegani Anne eräänäkin aamuna.

Jos joku kanssaihminen piipahtaa loukkaamis- ja mielenpahoitusristiretkellään kirjakaupassa, hän saattaa hetkellisesti saada hymyni hyytymään pelkäksi kuoreksi. Mutta jo seuraava asiakas voi luoda siihen uutta sisältöä. Sydämellistä lämpöä.

Useimmiten ei hymyä tarvitse odottaa työmaalle saakka. Ensimmäiset virneet ja hyvänmielenhuokaukset voi saada jo pelkällä aamuisella facebook-piipahduksella. Tai kirjoittamalla eilisen kolme tähtihetkeä muistikirjaan.

En ole kuitenkaan pseudoamerikkalaiseksi robotiksi ruvennut. Välillä minunkin mieleni apeutuu ja tuntuu "ettei minulle enää ikinä tapahdu mitään mukavaa", ja että "on tää niin kurjaa, elo". Varjoa tarvitsee, että valon näkisi paremmin. Että se, elo ja valo, tuntuisi erityisen hyvältä.

Sallin ajatuksilleni monenlaista. Joskus yritin väkisin olla ajattelematta negatiivisia, mutta se ei pelittänyt. Parempi tapa on antaa kaikenlaisten ajatusten tulla ja mennä. Seurata vaan sivusta, että "jaa jaa, tällaisia ajatuksia tällä kertaa, hmmm-hmmm, niin niin, just just, ookke ookke, voi sinnuu..."

"Mielen tyyneys on yksi viisauden kauniista helmistä", sanoi jo muinainen James Allen.