Huomaan hymyhuulet

Hymy on ihme. Ilahduttava ihme joka kerran, kun sen silmiin saa. Niin omiin kuin toistenkin.

Hymyn palaaminen vakavaksi venähtäneille kasvoille ei lakkaa minua hämmästyttämästä. Ja hämmästyä saan alvariinsa.

Ajatusten voimaa -kurssit vankiloissa ovat yksi näiden arkisten ihmeiden ilmaantumispaikka. Monesti miehet tulevat infotilaisuuteen ja ensimmäiseen istuntoonkin hartiat lysyssä suu viivana. Joskus ensimmäiset puolitoista tuntia riittävät siihen, että hymyjä vilahtaa silmäkulmissa ja suupielissä. Viimeistään toisen kerran lopulla useimmat kurssilaiset lähtevät selleihinsä hymyillen ja kolmannelle kerralla he myös tulevat aamulla hymyssä suin reippain askelin. Se on hykerryttävä näky.

Ilo ja innostus tarttuu, niin se vaan on. Olen edelleen täpinöissä aiheestani ja useimmat palautelomakkeet kertovat, että kurssilaisetkin ovat, alkuennakkoluuloistaan huolimatta. Kirjoittamisessa on taikavoimaa. Ajattelemalla tapahtuu monenlaista hyvää.

Saman ihmeen todistin eilen, kun olin mukana seurakunnan järjestämällä naisten päihdeleirillä. Tyypillistä on, että osallistujat eivät kohteliaisuuttaan osoita, miten epäluuloisia asiaani kohtaan ovat. Tälläkin kertaa eräs vanhempi rouva avautui session loputtua olevansa iloisesti yllättynyt siitä mitä sai kokea. Oli ollut vastahankainen sisimmässään kuullessaan, kuinka joku luovuuttaja (mitä ihmettä sekin on?!) tulee heille esittämään mitälie. Toistakymmentä nauravaista naista poistui leirikeskuksen pihamaalle auringon hymyistä nauttimaan. Minuakin kokovartalohymyilytti.

Hymy jäi kasvoille ja Kauppakadun läpi kulkeminen kesti parisen tuntia. Sen verran monta kanssaihmistä tarttui hymyhaaviin vaihtamaan kuulumisia. Mielelläni vastaanotin hymyilyä itsekin. Kiitos vaikkapa Murus-Kallen, jonka tavaramerkkinä on hymyisä asiakaspalvelu. Ja Maria P:n Päivin, jonka sivutuotteisiin kuuluu hymy, niin viinin, kahvin kuin vesilasinkin kera.

Hymy on valitettavan usein kadoksissa yhdessä sun toisessakin yhteisössä, työmailla, mailla ja mannuilla. Se on kummaa, kun hymyileminen ei maksa mitään.

Muinoin sapattini alkuvuosina tutkiskelin hymyilyn voimaa kaupunginkatuja rahattomana työttömänä kuljeksiessani. Hymy sai aikaa hymyä. Olen käyttänyt siitä lähtien myös mielen huijaamista myönteiseksi. Aivorukathan eivät tiedä, onko hymyyn todellista syytä vai ei. Kun hymyilen, erittyy endorfiinia, joka viestittää aivoille, että hymyilyyn on aihetta, ja hymy vahvistuu, vaikkei eritystä syytä olekaan ja positiivinen oravanpyörä on valmis. Testaa, jos et usko.

Jos et mitään varsinaista syytä iloon löydä juuri nyt, lue lista hymyilemisen eduista ja motivoidu näistä 9 syystä hymyyn.

Se, että ihmiset hymyilevät, on ainakin minulle jatkuva ilon aihe.

Hymyilkäämme kaikin voimin!

Ajatuksista ja hymystä

Olen oppinut ajatuksen voiman salaisuuksista jonkin verran. Ja ajatuksilla on voimaa. Voimakasta voimaa.

Yksi alan perusteos, elämäntapaoppaiden äiti, on James Allenin jo 1900-luvun alussa kirjoittama 'Ajatuksen voima' - 'As a Man Thinketh'. (Mikä ihana nimi!) Joka minulle luettavaksi annettiin männävuonna. 

Allen sanoo, että "Ihminen on ajatustensa herra. Hän on luonteensa tekijä, elämänsä muokkaaja, kohtalonsa rakentaja. Tämän hän voi erehtymättä todistaa, mikäli hän tarkkailee, säätelee ja muuntelee ajatuksiaan ja huomioi niiden vaikutuksia itseensä, toisiin, omaan elämäänsä ja olosuhteisiinsa..."

Olen harjoitellut ajatuksenvoimaa elämäntapana monta vuotta. Hyvin tuloksin. Yksi merkki siitä oli vierailuni yhden ystävän luona pari kesää sitten. Hän päivitteli puhe- ja ajattelutavassani tapahtunutta muutosta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hämmästyin kommentista. Olinhan pitänyt itseäni aina aika lailla positiivisena ihmisenä. Tarkemmin mietittyäni tunnistin tuon tiukkapipoisen suorittajan, hänet, joka ystäväni muistin mukaan totesi usein "ettei tästä kuitenkaan mitään tule". Tuo oivallus oli yksi parhaista Tampereen tuliaisista ikinä.

Kun jäin sapatille vuonna 2008 ja aloin kirjoittaa, sain idean ruveta kehittelemään kirjaa ajatuksen voimasta. Ohjekirjaa. Ei minun tarvinnut siihen kuitenkaan ryhtyä, kun Arto Pietiläinen meni ja kirjoitti sen. Joustavan mielen. Joka on mitä parhain opas, jos haluaa ruveta ajattelemaan toisin ja toimimaan sen mukaan. Yhtä hyvä opas on konkreettinen ja lohdullinen jatko-osa 'Joustava mieli parisuhteessa'. Suosittelen!

Ennen Allenin kirjan lukemistakin, sapattivuosinani minulla oli aikaa tehdä kaikenlaisia (ihmis)kokeita. Muutenkin kuin itseni suhteen. Sitähän minä tein hartiavoimin, kokopäiväisesti, itseni muokkaamista. Uskoin vakaasti pohojalaaseen sanontaan: "Haluakko nää olla onnellinen?! No, rupia olemahan!"

Otin tavakseni kuljeskella kaupungilla ja hymyillä vastaantulijoille, sanoa pieniä kauniita sanoja 'kaupankassoille' ym. kohdatuille ja se on vaikuttavaa.
Kajaanissa hymy tehosi hyvin. Vain harva vastaantulija jätti hymyilemättä minulle takaisin. Ja pieniin kohteliaisiin, iloisiin sanomisiin sain yleensä vastalahjaksi ainakin leveitä hymyjä mutta monesti myös yhtä nättejä sanomisia. Ne muutamat minuutit jättivät jälkiä. Vielä tänäänkin saan nauttia senaikaisista pikkutapauksista. Hyvänä palveluna, jopa kaveruuksina.

Helsingin keskustassa temppu ei tehonnut. Esplanadilla juuri kukaan vastaantulija ei katsonut minuun päin eikä ainakaan hymyillyt. Suorassa kontaktissa sentään yksi ja toinenkin antoi vastakaikua myönteiselle ilmeelle.

Allen kirjoittaa: " Keho tottelee mielen käskyjä, olivatpa ne sitten tarkkaan mietittyjä tai ohimennen ilmaistuja." On myös tieteellisesti todistettu, että aivot eivät pysty erottamaan aitoa ja tekohymyä. Jos hymyilet, ihan vain mekaanisesti, aivot antavat käskyn erittää mielihyvä- yms. myönteisiä hormoneja. Ja voilá! Kohta olet hyvällä mielellä, oli alkumielialasi mikä tahansa. Positiivinen noidankehä, iloluontoisen noidan.

Sitä hyväksikäytän nykyään ihan automaattisesti. Aamuisin tuossa työmatkalla viimeistään, Lönnrotin- ja Pohjolankadun liikennevaloristeyksessä, otan aina hymyn kasvoilleni eikä sitten muuta tarvitakaan. Aloitan työpäiväni hyvillä mielin. "Huomenta, Sunshine!" sanoi kollegani Anne eräänäkin aamuna.

Jos joku kanssaihminen piipahtaa loukkaamis- ja mielenpahoitusristiretkellään kirjakaupassa, hän saattaa hetkellisesti saada hymyni hyytymään pelkäksi kuoreksi. Mutta jo seuraava asiakas voi luoda siihen uutta sisältöä. Sydämellistä lämpöä.

Useimmiten ei hymyä tarvitse odottaa työmaalle saakka. Ensimmäiset virneet ja hyvänmielenhuokaukset voi saada jo pelkällä aamuisella facebook-piipahduksella. Tai kirjoittamalla eilisen kolme tähtihetkeä muistikirjaan.

En ole kuitenkaan pseudoamerikkalaiseksi robotiksi ruvennut. Välillä minunkin mieleni apeutuu ja tuntuu "ettei minulle enää ikinä tapahdu mitään mukavaa", ja että "on tää niin kurjaa, elo". Varjoa tarvitsee, että valon näkisi paremmin. Että se, elo ja valo, tuntuisi erityisen hyvältä.

Sallin ajatuksilleni monenlaista. Joskus yritin väkisin olla ajattelematta negatiivisia, mutta se ei pelittänyt. Parempi tapa on antaa kaikenlaisten ajatusten tulla ja mennä. Seurata vaan sivusta, että "jaa jaa, tällaisia ajatuksia tällä kertaa, hmmm-hmmm, niin niin, just just, ookke ookke, voi sinnuu..."

"Mielen tyyneys on yksi viisauden kauniista helmistä", sanoi jo muinainen James Allen.