Armosta kuuntelemista

Tein eteen. Itselleni. Armoharjoituksen.

Olin armollinen IsmoAlangolle.

Ostin 'Maailmanlopun sushibaarin' heti sen ilmestyttyä. Suurin toivein. Tai en edes toivonut, kun kuvittelin, että hyvää on tulossa. Loistavaa suorastaan, kun tekijät hekumoivat etukäteen. Ja viimeiset 10 vuotta olin ollut aina yhtä innoissani IAn uutuuksista. Jaksanut kuunnella ne puhki. Kymmeniä ja kymmeniä kertoja. "Yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen" kuten IA yhdessä levyn laulussa laulaa.

Kuuntelin 'Sushibaarin' kerran. Pettymysten pettymys! Huano. Hirveän huano.

Soitin siis Sushibaarin toiseen kertaan aurinkoisella kaupunginlammella, sillä siellä kaikki kuulostaa paremmalta. Kahden ensimmäisen biisin ajan luulin olleeni väärässä, turhan armoton, mutta ei.

IA on ollut idolini siinä, kuinka hänen sanansa sointuvat musiikkiin, tarinoihin ja toisiinsa täydellisesti. Niin että taituruus huokailuttaa. Ei vain ensi kuulemalta vaan joka kerran.. Olen hämmstellyt, kuinka hän upottaa vanhoja kliseitä lauluihinsa niin, että ne kuulostavat uusilta. Nyt ei.

Sushibaarin musiikki on enimmin mitäänsanomatonta. Innotonta. Entisillä levyillä hurmanneet sävelpätkät nousevat esiin hahmottomasta, joltain toisilta lainatun oloisesta dippaduidaasta - no, melkein. Soittajat ovat hyviä, se on entistä. Mutta sovituksetkaan eivät ihastuta. Mitään uutta ei kuulu.

Ihmehän se olisikin, toisaalta, jos aina uutta syntyisi. Mutta tähän asti on syntynyt. Jokaisella levyllä tyyli on ollut vaihteluistaan ja uudistumisistaan huolimatta Ismoista. Herkullista, hurmaavaa, häikäisevää iloittelua. Synkillä asioilla monesti mutta silti.

Ihmettelen sanoitusten triviaaliutta. Kuulostaa, että biisin idea on ollut ok, jopa hieno, mutta tarina ei ole lähtenyt lentoon. Sanojen esteettinen kauneus ja yhteensopivuus kuuluu ja tuntuu kahdessa ensimmäisessä laulussa ('Tukahdutettu tango' ja 'Vanha nuori'), mutta vain satunnaisesti muissa. Jossain biiseissä ei ole yhden yhtä sanaleikkiä tai oivallusta. Jotka IAlla ovat yleensä monella - ajatuksen ja kuulokuvan - tasolla toimivia. Vanhoja tuttuja sanoja uusina yhdistelminä. Nyt sanoitukset ovat kuin Kenentahansa jutustelua, sanoja peräkkäin, miltäsattuu kuulostavia, sanoja sikin sokin, löytämättä Sitä Jotain. Omaa. Yhteyttä.

Biisejä sunnuntaiaamun hartaudella kuunnellessani luulin ajoittain jotain hyvää olevan tulossa ihan just, mutta odotukset tuottivat pettymyksiä toisensa jälkeen.

Tuli mieleen, onko IAn olkapäälle istahtanut sisäinen tarkastaja, jostain syystä. Se saa hyvät ideat usein vetistymään. Omat sanat väistyvät, kun voimallisesti koettu tunne silottuu. Sen olen nähnyt omissa ja toisten kirjoittajien teksteissä sen sata kertaa. Vai onko IAn elämässä jokin suvanto? Vai joko kaikkensa on antanut hän?

'Sushibaari' jää unholahyllyyn. Kahta em. suosikkia kuunteleiksen jatkossa YouTube-listoillani. Silti aion olla IAlle armollinen. Vain keskinkertaisuudet tuottavat tasalaatua, on joku viisas sanonut. IA säilyttää tämän flopin jälkeenkin asemansa minun sanoittajien TOP3ssä, musiikintekijöidenkin TOP5ssä.

Odotan seuraavaa. Onnistumista. IAlta.

Ehkä itseltänikin.

"Laulan, koska laulamaton laulu jättää eloon pelon."  Siinä sitä syytä levyttää joskus vaatimattomampaakin.

Tämä on upea 'Tukahdutettu tango'.

Giljotiinin terän alla kurkotamme kaulojamme'

Nähdäksemme paremmin
Pelko tappaa

Yksinäinen lapsukainen riippuu vallan kahvassa

Ei päästä irti otettaan

Pelko tappaa

älä kuljeta kättäsi pitkin reittäni

Ellet ole valmis kuolemaan kanssani

Minä olen vakava, elämäni on takanani

Eikä multa puutu mitään, mitä sä voisit antaa

Kuolleiden kadulla on ruuhka-aika

Ja eläviä odotetaan

Kuolleiden kadulla on ambulanssi

Jolla syntyviä kuljetetaan sairaalaan

älä kuljeta kättäsi pitkin reittäni

Ellet ole valmis kuolemaan kanssani

Minä olen vakava, elämäni on takanani

Eikä multa puutu mitään, mitä sä voisit antaa

Kuolleiden kadulla on ruuhka-aika

Ja eläviä odotetaan

Kuolleiden kadulla on ambulanssi

Jolla syntyviä kuljetetaan sairaalaan

älä kuljeta kättäsi pitkin reittäni

Ellet ole valmis kuolemaan kanssani

Minä olen vakava, elämäni on takanani

Eikä multa puutu mitään, mitä sä voisit antaa

älä kuljeta kättäsi pitkin reittäni

Ellet ole valmis kuolemaan kanssani

Minä olen vakava, elämäni on takanani

Eikä multa puutu mitään, mitä sä voisit antaa

Humalainen nainen

Ja mies riekaleina

Tukahdutettu tango

Tulisuudelma

Tulisuudelma

Tunnettavaa musiikkia

Musiikki on minulle jokapäiväistä ihastusta, ihailua ja iloa.

Kiitos mm. Feispuukin ja Juutuupin uutta musiikkia löytyy jatkuvasti. Se voi olla jotain ihan uutta, tai sitten minulle uutta vanhaa, joskus jopa todella vanhaa.

Tulin ajatelleeksi, että voi voi, kun en ennen tajunnut tykätä Johnny Cash'ista, tai en tiennyt mitään Talking Head'istä. Sitten äkkäsin, että kun löytää uuttavanhaa, freesejä musiikillisia ihastuksia ja jopa rakkauksia piisaa hamaan hamaan.

Yksi viimeaikainen musiikillinen hurahdukseni on ollut Tuure Kilpeläinen. Kun en taustakuuntele radiota, hän

oli mennyt minulta ihan ohi jo monta vuotta. Sitä paitsi 'uusi iskelmämusiikki' -leima on minulle monesti punainen vaate, tai oikeastaan harmaa, sillä en näe enkä kuule sitä.
Kun bongasin TuureKoon 'Eloon eloon!' -biisin, se teki minuun varsinkin ammatillisen vaikutuksen. Sitähän miä työkseni nykyään evankelioin. Eloa, iloa ja valoa. Halusin soittaa kyseisen kappaleen kasvuryhmässäni.

Kuten hyvällä musiikilla on tapana, TuureKoo vei minulta koko käden. Ostin hänen levyjään yksi kerrallaan. 'Ajatuksen voimalle'  höristin korvaani. Olemme TuureKoon kanssa samalla asialla, eri välinein. Hänellä on biisi ja minulla kurssi. (Tai minun kurssini tarkentui 'Ajatusten voimaksi'. Kun vankilassa on erilaisia voimia, niin tarvitaan monta ajatusta muutoksen aikaansaamiseen.)  'Yksinäisen miehen puku', 'Kanna mukanasi unelmaa', 'Pelko pois' sopivat myös ammatilliseen käyttöön.

Kuuntelin TuureKoon kappaleita ensin suht' kevyesti, mutta kun korvaan pisti huikeita lauseita, aloin kuunnella levyjä tarkemmin. Kun levyt on tuotettu hyvin, niitä kestää kuunnella. Enkä lajittele tätä musiikkia iskelmiin vaan johonkin muuhun... laulelmiin ehkä... Samaan kastiin kuin Bo Kaspers. Ja Tuomari Nurmio.
TuureKoon sanoituksissa on mainiota laululyriikkaa. Varsinkin huippulauseita. Jotka kolahtavat minuun. Joita aion työssänikin käyttää. Olen poiminut sanoituksista helmiä:

"On ikkunalaudalla kaktus, pölyinen, sitkeä
ja minä kaipaan rakkauden vettä niin että voisin itkeä."
"Povitaskussa sydämen mentävä reikä, narikkalappu ja hummaniheitä..."
"Pelko pois, pelko pois, ilman verkkoa ja valjaita minä kaadun, kaadun kohti valoa."
"Soratien kurvit sut heittävät joskus onnesta häpeään..."
"Tuol on naisia, joilla on äänekäs nauru, merkintöjä ceeveessä, ystäviä teeveessä, suutelevat poskille tapaamishetkellä, ilmaisevat itseään viidellä kielellä..."
"Viettää voi koko elämänsä vinossa... sanoa selkä väärään suuntaan kauniita unia..."
"Heikot naiset, ne vie mun voimat... Vahvat naiset, ne vie mun voimat..."
"Sinä olet vapaa niinkuin villiviini..."

Ja  'Ystävänpäivä'. Minun yksityiselämäni tässä ja nyt.

TuureKoolle kovastipaljosti kiitoksia!
-

Eilispäivänä musiikillisia helmiä esitteli minulle tyttäreni. Viksuja, ajattelevia, sanallisesti lahjakkaita nuoria musiikintekijöitä. Stig on hänen suosikkejaan enkä ihmettele. Stig vetoaa monella lailla.  'Laululeija' on kauniskin. Herra Huu: 'Työn välittämätön'. Juju: '7 ämmää'.  Ajatuksia, oivalluksia, sanallista taituruutta eikä musiikillisestikaan puuduttavaa kuten monet räppääjät, minun korvilleni.





Oli hauska tutustua.
-

Vaan välillä tulee pettymyksiäkin. Musiikillisia sellaisia.

Ismo Alanko on jo melkein kymmenen vuotta kertonut levyissään, mitä minulle kuuluu. Kaikki alkoi siitä, kun hän lauloi "Tulet siihen risteykseen, missä viitat vähenee..." juuri silloin, kun olin muuttanut pois perheeni luota. Ja selitti menneitäni, että " Siinä pienen itsemurhan tein, ihan pienen itsemurhan tein omaksi iloksein."
Sen jälkeen hän kysyi "Päästänkö irti vai pidänkö kiinni...". Ja määritteli pääni, jalopuisen 'Puupään'.
 "Onnellisuus" pohti elämääni monesta kulmasta. Ja sovitukset olivat aina vaan häikäiseviä.

Odotin paljon, kun uusin "Maailmanlopun sushibaari" oli tulossa julki. Siitä huolimatta, että levyn nimi oli minulle vieras. Huolimatta siitä, että levyä hehkutettiin etukäteen enemmän kuin lupaavaa olisi. Huolimatta siitä, että vaikka 'Harmaa on hyvä väri' oli osuva nimeltään niin hyvin mitäänsanomaton ennakkokuuntelulla.

Menneiden tähden juoksin heti levykauppaan ja istahdin kuuntelemaan levyä, jonka kansi on hieno. Erittäin hieno. Mutta levy oli suuri pettymys. En saanut siitä irti juuri mitään. En oikein edes kuullut, mitä siinä laulettiin. Vanhoissa levyissä on huippusanoituksia toisensa perään, hienoja sovituksia ja loistavasti tuotettua musiikkia. Nyt mätti kaikki.
Ainoa biisi, joka on entistä IsmoAlankoa laadultaan, on ensimmäinen eli 'Tukahdutettu tango'. 'Vanha nuorikin' menisi vielä hyvän seassa - vaikka siinä on kaksi suoraa melodiapätkää vanhoista biiseistä. (Hyvän uskoni mukaan tarkoituksella.) Mutta muut kappaleet ovat diipadaapaa, keskinkertaista mitättömämpää laululyriikkaa. Ja tuotanto tusinakamaa. Voi voi voi.
-

On tämä niin tunteellista, tämä musiikkiin suhtautuminen.

Onnekseni musiikkia tulvii huoneeseeni. Uuttauutta ja uuttavanhaa. Vanhaavanhaa ja vanhaauutta.

Sellaista se on musiikin suurkuluttajan elämä. Sanoja ja säveliä. Tunteella.

-