Kerttula oli kovin tutunoloinen. Avoin, vilpitön, höpäjävä, hyväntahtoinen, ilmiselvästi kymiläissyntyinen mies. Teki työnsä hyvin ja halusi uskoa sen minkä näki. Pidin hänestä.
Sudenmarja on osoitus siitä, että Suomessa on hyviä kirjailijoita, hyvinhyviä. Palmgren kirjoittaa niin, että ensimmäiseltä sivulta lähtien tarinassa on kotonaan.
Reidar Palmgren on näyttelijä. Tarina on täynnä draamaa. Hän on myös ilmeinen luonnonystävä, valveutunut kansalainen ja humanisti. Hän on saanut tähän tarinaan kaikkea tuota ja paljon muuta. Ilman että olisi ahdasta. Hänessähän on vähän toimittajaakin - männävuosien Kirjamaissa.
Luonto on tarinassa keskeisessä osassa. Se ei ole pelkästään tausta, jonka päälle tarina maalataan, vaan tavallaan toinen päähenkilöistä, puistotyöntekijä Tuulan lisäksi. Se elää, vastavuoroista elämää henkilöiden kanssa.
Ihailen Palmgrenin tapaa ottaa tarinan aikana kantaa monenlaisiin asioihin, sekä ihmisenkokoisiin eli erilaisuuteen, rakkauteen ja sen korvikkeisiin (mukaan lukien lemmikit) ja muihin ihmissuhteisiin kotona ja töissä, kulisseihin, kuolemaan ja väkivaltaan, että yhteiskunnallisiin kuten kunnallispolitiikkaan kaavoituksineen ja hallinnonalojen tehostamisineen, yrittäjyyteen, konsultti-ilmiöihin jne. Hän ottaa kantaa henkilöidensä tekojen ja pienten puheiden kautta. Ilman julistusta tai alleviivaamista.
Palmgren taitaa juonen kuljettamisen. Dramaattisia käänteitä tulee sopivin väliajoin. Kirjan 300 sivussa ei ole tyhjäkäyntiä. Teksti on niin vetävää, että kirjan lukee nopeasti. Siksikin, ettei meinaa malttaa odottaa, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka kyseessä on tavallisten ihmisten tarina.
Mieleeni palautuvat keväällä luetut Annie Proulxin Wyoming-tarinat. Sudenmarjassa on jotain samaa. Tavallisen elämän hurjuutta. Tai tavallaan tavallisen elämän. Ei ihan niin hurjaa kuin... tai kyllä vaan. Kyllähän tässäkin äärimmäisyyksiin ylletään, ilman että käänteet tuntuisivat yhtään liioitelluilta. Kummallista kyllä.
En ihmettele, että Palmgrenia on veikkailtu Finlandia-kisaan. Miä kannatan kyseistä ehdokkuutta.
Onkohan se niin, että erityisen hyviä teoksia syntyy, kun kirjojen välissä on useampia vuosia. Niinkuin Palmgrenilla 3-4 vuotta. Ja Petri Tammisella yleensä pari.
Ja mikähän siinä on, että naiskirjailijat saavat aikaan kohua - kuten Katja Kettu ja Riikka Ala-Harja - mutta miehet niinkään ei. Hyvillä kirjoilla. Tai no, olihan Tervon Layla. Mutta Tervo on ilmiö muutenkin.
Ovatko Palmgrenin, Tammisen, Juha Seppälän ym. tavallisista ihmisistä kertovat kirjat jotenkin vähempiarvoisia. Ei minusta. Olen entistä enemmän näiden pienten tavallisten tarinoiden ystävä. Tavallisissa elämissä on tarpeeksi draamaa. Tällaisellekin dramaatikolle kuin miä. Tai ehkä juuri siksi, kun oma elämäkin tuntuu tavallisen dramaattiselta, näin läheltä seurattuna. En tarvitse enää suurta draamaa kirjoissa.
Palmgrenin draama on.
ps. Se toinen henkilöhahmo Kerttula oli tänä vuonna Jari Järvelän Cafe Inkeroisessa.
pps. Sudenmarja (Paris quadrifolia)
Juuret ja marjat ovat myrkyllisiä, ja kuten usein muitakin myrkyllisiä kasveja, on tätäkin käytetty lääkkeenä. Marjojen mehulla on parannettu silmätulehduksia ja hinkuyskää, sitä on käytetty myös ulostusaineena ummetuksessa. Muita nimiä ovat karhunmarja, käärmeenmarja, madonmarja ja sianmarja. Kasvin kehittyminen kukkivaksi kestää 15 vuotta.
